Japanissa uusi villitys: värityskirjoja aikuisille

Huhujen mukaan Japanissa on leviämässä uusi ilmiö, nimittäin aikuisten värityskirjat. Värittäminen helpottaa stressiä ja auttaa rentoutumaan. Lisäksi se on hyvä keino treenata motoriikkaa vaikkapa vanhainkodissa. Toisaalta väritysviivojen sisällä pysyminen koulii kärsivällisyyttä sekä keskittymiskykyä. Myös jonkinlaista psykologista analyysia voi tehdä valittujen värien perusteella.

Tämähän on mukava idea käsitöiden rinnalle. Virkkaamisen tai maalaamisen sijaan voi vain väritellä sen kummemmin miettimättä tai opettelematta tekniikkaa. Kaikki osaavat!

Lähde: pingmag.jp

Kertakäyttömuki joka ei olekaan kertakäyttöinen

Kertakäyttömuki joka ei olekaan kertakäyttöinen

Maxim Velokovsky sai oivan idean kertakäyttöisen muovimukin muotoilusta. Hän halusi säilyttää halpis-oloisen muodon, mutta valmistaa mukin mahdollisimman epäteollisella tavalla. Tsekkiläiset lasit valmistetaan käsityönä yksittäisinä kappaleina alusta loppuun. Hintaa yhdelle kertyy $34.

Lähde: aplusrstore.com

Small Haul -fillari hyödyntää uudenlaista kuljetustapaa

Small Haul -fillari hyödyntää uudenlaista kuljetustapaa

Small Haul on Fraces Cyclesin käsityönä valmistettu pyörä, jossa on ajateltu uudella tavalla säilytystila. Ohjaustankojen alle on ripustettu pieni makuupussintapainen ja etupyörää on siirretty edemmäs. Joshua Muir valmistaa näitä pyöriä Santa Cruzissa ja kuvailee tätä mallia nopeaksi ja yllättävän kevyeksi.

Korissa voi kuljettaa 36 kilon verran tavaraa tai vaikka koiraa, kuten kuvasta näkyy. Pyöränvalmistaja haluaa painottaa kotimaisten raaka-aineiden käyttöä (tässä tapauksessa siis USAlaisten) ja läheltä löytyvien palveluiden hyödyntämistä. Siis jos tällaisen tilaa tänne rapakon taakse, ei valmistajalta välttämättä saa aatteellista vastakaikua.

Lähde: www.francescycles.com

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!

Zip-Ang on kullattu näppis

Zip-Ang on kullattu näppis

Ostin juuri uuden näppäimistön. Litteä ja hiljainen. Mutta piti mennä ostamaan halpa ja nyt Ctrl ei kyllä pysy kovin helposti pohjassa. No. Eiköhän tähän totu. Zip-Ang on sitten niille, joilla on varaa. Käsinvalmistettu kultaus takaa tyylikkään ulkoasun. Lisäksi tuo pullea return-nappula luo hienosti viimeisen silauksen kultaharkkomaiseen olemukseen. Makunsa kullakin. Jos on taskun pohjalla ylimääräiset 214 dollaria, niin eikun kauppaan.

Lähde: www.geekstuff4u.com

Spin Candelabra, pyörivä kynttelikkö

spinning-candle-holder.jpg

Tom Dixonin suunnittelema Spin Candelabra toimii kuten mobile, mutta toisin päin. Jokainen “nivel” pyörii 360 astetta, joten kynttelikön voi asettaa lukemattomiin eri asentoihin. Suunnitelija haluaa kommentoida teollisen muotoilun ja käsityöläisyyden kohtaamista. Kynttelikkö voitti 2006 Elle Décor UK Accessory of the Year -palkinnon. Tarjoushinta $398.

Lähde: www.dwr.com

Kameralaukku kierrätetyistä vöistä

beltcambag.jpg

Tyylikäs kamera vaatii tietenkin tyylikkään laukun. Ja jos yhtään on asennetta, niin täytyy vakavasti harkita tällaisen käsintehdyn yksittäiskappaleen hankintaa. Eco-chic kuvaa vanhoista vöistä kierrätettyä super-8 -kaitafilmikameran laukun kokoon rakennettua erikoisuutta. Ajaton laukku irtoaa hintaan 330€.

Lähde: www.ecocentric.co.uk

Kukkapisuaareja

flower_urinals.jpg

Clark Sorensen vietti vessatuokionsa mietiskellen pisuaarin muotoa. Syntyi mielleyhtymiä “kengästä, suusta (?, toim. huom.), lapiosta, kupista ym.” Lopulta hän keksi kukan. Näitä kukkapisuaareja onkin sitten kierrätetty useassa galleriassa. Jokainen on täysin uniikki, käsityönä valmistettu yksilö. Materiaali on samaa kuin tavallisissakin pisuaareissa. Clark myy näitä 6500-9500 dollarin hintaan. Lisää kuvia eri malleista löytyy hänen sivuiltaan: www.clarkmade.com.

Kankaasta ommeltu Nintendo ym. esineitä

untitled-6.jpg

Sewn By Blythe -nimimerkki esittelee blogissaan erittäin pitkälle vietyä tavallisten käyttöesineiden replikointia ompelemalla kankaasta. Ensin osui tuo Nintendon pelikonsoli kohdalla. Sitten löytyi tehosekoitin, ompelukone ja kirjoituskone. Ja lisäksi vielä still- sekä videokameroita. Aika uskomattoman hienosti toteutettuja. Ottaisin mielelläni jonkin noista näytille kirjahyllyyn tai vaikka sohvatyynyksi! Kaikkea sitä ihminen voi keksiäkin.

Lähteet: sewnbyblythe.blogspot.com: Nintendo, muita esineitä, kameroita

Panssaroitu USB-tikku

usb-armor.jpg

Kun Russel Jonesilta hajosi USB-muistitikku, hän ei lannistunut vaan päätti pistää kovan kovaa vastaan. Tutkiskeltuaan alumiinisia iPod-suojuksia hän suunnitteli ja rakensi tikulleen alumiinikotelon. Tässä hyvä näyte nykypäivän sepästä ja käsityöläisyydestä!

Lähde: http://www.tcnj.edu/~jones37

Hauta-arkku, vai hautamatkapuhelin?

hauta-arkku vai hautamatkapuhelin

Lounaisessa Afrikalla sijaitsevassa Ghanan valtiossa on tavan mukaista tulla haudatuksi komeasti puusta veistettyyn arkkuun, joka ulkonäöltään kuvastaa haudattavan henkilön intohimoja, tai esimerkiksi ammattia tämän vielä oltuaan elävien kirjoissa.

Afrikkalaisen eShopAfrika nimisen reilun kaupan periaatteita edustavan verkkokaupan kautta on nyt mahdollisuus hankkia itselleen aitoon Afrikkalaiseen tapaan oma persoonallinen käsin veistetty hauta-arkku. Eivätpä ole arkut edes hinnalla pilattu, sillä esimerkiksi täysikokoisen Ferrari autoa muistuttavan hauta-arkun saat tilattua itsellesi 1000,- Taalan kappalehintaan.

Muita mahdollisia arkkumalleja ovat esimerkiksi kalat, äyriäiset, kaljapullo tai vaikkapa ananashedelmä. Tilaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä arkun toimitusaika on noin 3 kuukautta. Myös omat designit ovat tilauksesta mahdollisia.

Lisää arkkumalleja löytyy seuraavan linkin takaa

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>