Tietokoneiden komponenttivalmistaja Foxconn sabotoi omia tuotteitaan Linux-käytön estämiseksi

Eräs maailman suurimmista elektroniikan ja tietokomponenttien valmistajista, Foxconn on jäänyt kiinni omien tietokomponenttiensa sabotoinnista. Sabotaasin tavoitteena on ollut vaikeuttaa yrityksen emolevyn käyttö Linux-käyttöjärjestelmään perustuvissa kokoonpanoissa. Tahallisen haitanteon emolevyn biosin sisällä havaitsi Ubuntu foorumille asiasta nimimerkillä TheAlmightyCthulhu kirjoittanut käyttäjä, joka alkoi tutkimaan biosin sisältä löytyviä tauluja. Tauluista esimerkiksi Windows -käyttöjärjestelmiin viittaavat toimivat tavalliseen tapaan, mutta Linux käyttöjärjestelmään viittaavat taulut olivatkin tahallisesti ohjattu sotkemaan prosessit emolevyllä ja aiheuttamaan vakavia virhetilanteita. Kyseessä siis ei ollut puuttuva Linux -tuki, van tahallinen Linux käytön estoyritys.

Perinteisten käyttöjärjestelmätoimittajien toistuvasta Linuxin vähättelystä huolimatta joissain piireissä Linuxia ilmeisesti kuitenkin siis pidetään vakavana uhkana. Jopa niin suurena, että Linuxin leviämistä halutaan rajoittaa näinkin kyseenalaisten keinoin, parempia lisenssimaksuja maksavien käyttöjärjestelmien hyväksi.

Lähde: ubuntu-virginia.ubuntuforums.org

Esittelyvideo Googlen matkapuhelimille suunnitellusta Android -käyttöjärjestelmästä

 

Oheisella videolla on esiteltynä Googlen äskettäin julkistaman Android -matkapuhelimen käyttöjärjestelmä-demo. Täytyy myöntää, että ihan vakuuttavan oloinen kokonaisuus jo kehityksen tässä vaiheessa!

Matkapuhelinvalmistajien ja softakehittäjien näkökulmasta kiinnostavinta uutuudessa on tietenkin tämän avoimuus. Käyttöjärjestelmän on puhelinvalmistajille lisenssivapaa ja myöskin sovellusten kehittäminen on vapaata, toisin kuin esimerkiksi Applen iPhone puhelimelle.

Steve Ballmer myy Windowsia vuonna 1985

 

Tällä suhteellisen rankalla mainosvideolla Microsofint pääjohtaja Steve Ballmer myy Windows 1.0 käyttöjärjestelmää vuonna 1985.

Ja silti onnistuivat pirulaiset valloittamaan maailman käyttöjärjestelmällään.

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!