Nastakello näyttää ajan nastoilla

Kello, tuo hilavitkutinsuunnittelijoiden ikuinen suosikkikohde on saanut jälleen kerran uuden ilmentymän. Tällä kertaa aika näytetään 3000 nastan avulla, jotka muodostavat ajan näyttävät numerot aikaa tarvitsevan havaittavaksi.

Nastan näköistä nastakelloa on kaupan esimerkiksi Amazon.com -verkkokaupassa hintaan $69,95

Seinäkello, jonka viisari pyörähtää kellotaulun ympäri ainoastaan kerran elämässä

Sveitsiläinen taiteilija nimeltään Bertrand Planes on luonut tämän “LIfe Clock” nimisen “elämänkellon, jossa viisarin liikettä on hidastettu 61320-osaan tavallisesta viirsarikellosta. Tuloksena kellotaulun numerot vastaavat vuosia ja viisarit pyörähtävät ainoastaan kerran ympäri keskivertoelämän aikana.

Kun tämän päivän kiireinen elämänrytmi pakottaa jopa tällaisen tavallisen pulliaisen ajoittain minuuttiaikataulujen orjaksi, niin teos on mielestäni varsin oivat konsepti, joka pistää ajattelemaan ajan suhteellisuutta.

Lähde: onoffart.free.fr

Maailman nopein kello näyttää ajan mikrosekunnin tarkkuudella

Aika jos jokin on suhteellista. Toiselle tunnin odottelu ei tee mitään, kun toinen alkaa nytkiä hermostuneesti jo muutaman minuutin odottelun jälkeen. Itse kuulun jonnekin tuonne välijoukkoon.

Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää, että olemme nyky-yhteiskunnassa mitä suurimmissä määrin kellon orjia. Tätä ilmiötä karrikoidakseen taiteilija nimeltään Freddie Yauner toteuttanut omien sanojensa mukaan maailman nopeimman kellon. Taiteilijan suunnittelema digitaalikello näyttää ajan jopa yhden miljoonasosasekunnin tarkkuudella, jonka siis luulisi riittävän tiukkapipoisimmallekin kellonkyttääjälle.

Videota kellosta hypyn jälkeen

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!

LG Display esittelee pyöreän LCD-näytön

LG Display esittelee pyöreän LCD-näytön

Pyörylät LCD-näytöt eivät ole uusi keksintö, mutta enpä ole toisaalta nähnyt sellaista missään käytännössä! LG Display on suunnitellut ja toteuttanut 1,4-tuumaisen ympyränmuotoisen, halkaisijaltaan 35,5mm kokoisen näytön käytettäväksi mm. kännyköissä, kelloissa ja pelikonsoleissa. Toinen tässä kuussa esiteltävä uutuus on 6-tuumainen ellipsinmuotoinen näyttö, mitoiltaan 78,8×131,4mm. Värejä näytöt toistavat 262000, ja katselukulma on 160 astetta. Näistä vaikka tyylikäs mittaristo autoon.

Lähde: www.infosyncworld.com

Bulbdial Clock on hehkulamppu-kello

the-bulbdial-clock.jpg

Ironic Sans -blogin pitäjä ilahduttaa hienolla ajatuksella perinteisen viisarikellon ja aurinkokellon yhdistelmästä. Keskellä kellotaulua on pylväs, jota kiertävät kolme valoa: sekunti, minuutti ja tunti. Valojen pylväästä alustaan piirtämät varjot osoittavat ajan. Yksinkertaista ja erikoista.

Keksijä ehdottaa kellon sijoittamista ravintolaan tai suuressa koossa museoon. Kello voisi toimia myös melko valoisassa tilassa, jos polttimoiksi valittaisiin tehokkaat spotit. Kunhan vaan kukaan ei jää sekuntilampun alle sen kiitäessä melko nopeasti etenkin jos kellon koko on suuri.

Lähde: www.ironicsans.com

The Accurate -kello muistuttaa kuolemasta

The Accurate -kello muistuttaa kuolemasta

Kelloteollisuus lienee ollut jo pidemmän aikaa pienenevä ala. The Jones Watches -kellofirman Crispin Jones on hyvin tietoinen tästä asiasta ja pyrkii luomaan uusia näkymiä kellokaupusteluun. The Accurate -kello on hyvä esimerkki uudenlaisesta designista. Viisarit sanovat “remember” ja “you will die” eli että “muista kuolevasi”. Kellotaulu on peili, joten muistutus on hyvin henkilökohtainen! Hintaa on 145 dollaria.

Lähde: www.watchismo.com

Dieseliltä muotikello OLED-näytöllä

Diesel OLED kello

Diesel on varmaan monelle tuttu vaatemerkkinä, mutta yhtiöltä löytyy myös muita muotituotteita, kuten kelloja. Dieselin uusimmassa kellossa on kahden värin OLED -näyttö, joka käyttää hyväkseen samaa teknologiaa kuin nykyajan matkapuhelimet.

Diesel DZ7086 -kellossa on myös muutamia varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Se osaa numeroiden sijaan näyttää kellonajan myös tekstinä (esim. Eleven Twenty Seven) ja viihdyttää käyttäjää erilaisilla animaatioilla.

Tällainen muotikello irtoaa 150 dollarilla.

Lähde http://technabob.com

Artikkelin kirjoittanut Teemu Hynninen pitää yllä myöskin omaa, mobiililaitteista kertovaa blogia nimeltään Mobiiliblogi.

DangerBomb Clock -herätyskello aiheuttaa päänvaivaa unihorkassa

DangerBomb Clock -herätyskello aiheuttaa päänvaivaa unihorkassa

Usein olen miettinyt, että onko jossain oikeasti sellaisia pommeja kuin elokuvissa, jotka voidaan purkaa katkaisemalla joko sininen tai punainen tai vihreä johto. Tai ainakin joskus olen miettinyt asiaa. Luultavasti en mieti enää, sillä ei se kuitenkaan johda mihinkään. No, asiaan. DangerBomb Clock -herätyskello ilmoittaa aiemmin sovittuun aikaan vilkkuvan valon värillä, mikä johto täytyy irrottaa. Jos aamutokkurassa sohaisee väärän johtimen irti alkaa pommimöykkä-äänitehosteet huutaa. Tämä pommi maksaa 55,99 dollaria.

Lähde: www.audiocubes.com

Nixon Murf -rannekellot

Nixon Murf -rannekellot

Jostain syystä nämä retrokellot vain näyttävät ihan pirun hyviltä. 70-luvun nelikanavavahvistinta muistuttavat japanilaisen Nixonin valmistamat Murf-kellot saavat jälleen kerran miettimään, josko joskus vielä käyttäisi kelloa. Mutta ei. Pidättäydyn ajattomuudessa edelleen. Hinnaksi kelloille tullee n. $200.

Lähde: blog.wired.com

Robottikäsi-kelloja

 

Tällä mainiolla videolla mallia, kuinka monella eri tavalla yksi robottikäsi ja läjä muovipalikoita voidaan ohjelmoida näyttämään aikaa.

Lisää infoa robottikäsikellosta ja muuta robottikäsiin liittyvää infoa osoitteessa www.societyofrobots.com