IDO Security MagShoe skannaa kengät lentokentällä

Magshoe on IDO Security -firman vastaus kenkien tutkimiseen lentokentän turvatarkastuksessa. Laite skannaa kengät kahdessa sekunnissa kenkien sisällön jalka- ja nilkkaosasta mahdollisten pommien osien varalta. Näitä saattavat olla patterit tai erilaiset metallitesineet. Laite osaa myös sivuuttaa kenkien normaalisti sisältämän metallin.

Tämä tuo helpotusta aluksi Israelin Ben-Gurionin kansainväliselle lentokentälle. Toisaalta ainakin Euroopassa matkatessani nykyään ei ole tarvinnut kenkiä riisua. Hyvä markkinarako MagShoen valmistajalle kuitenkin.

Lähde: www.jaunted.com

MacGyverin piikkikorot

piikkikorko_korkokengat.jpg

Kahdentoista sentin piikkikoroilla ei paljoa kekkuilla. Korkeisiin korkoihin mieltyneen toiminnallisen lyylin onkin hyvä varautua edustustilaisuuksiin vaikkapa tällaisilla, taitettavakorkoisilla kengillä. Korkokengistä säädettävillä koroilla on ollut konseptia jo aiemminkin, mutta nyt ensimmäistä säätökorkokengät ovat löytäneet tiensä kauppojen hyllylle. Noin 300 dollarin arvoisten Camileon Heel korkokenkien korot ovat säädettävissä tilanteen mukaan 3,75 ja 8,125 sentin välillä.

Video koron säädöstä hypyn jälkeen

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Jos Hämähäkkimies olisi drag queen…

spider_shoes_korkokengat.jpg

Mikäli Hämähäkkimies pukeutuisi mielellään korkokenkiin, olisi jalassa usein varmastikin Bart Hessin “High” kengät.

lepakkokengat.jpg

Keinonahkasaapasfetismiä poteva Lepakkomies käyttäisi siviilissä varmasti usein puolestaan Eelko Moorerin “Bat Shoes” kenkiä.

Onko sinulla korkokenkäfetismi?
Näytä tulokset

Lisää mielikuvituksellisia kenkäkonsepteja löytyy osoitteesta www.virtualshoemuseum.com

Mainos! Tilaa nyt Guitar Hero peli ja kitara naurettavan halpaan yhteishintaan 49,95!

Hellenistiset Converset

Hellenistiset Converset

Eräs äiti maalasi pojalleen lenkkareihin kuvioita kreikkalaisesta jumaltarustosta. Lähteenä Hellenistiset vaasit. Kuvissa on mm. Odysseus laivoineen seireenien kanssa, Akilles ja Ajax heittämässä noppaa, Herkules ja Kerberos sekä Apollo lyyroineen. Kuva kengistä on levinnyt Flickerin kautta ja kiinnostuneita on paljon. Kuvat on maalattu tavallisilla akryyliväreillä.

Lähde: eternallycool.net

Barefoot -Vansit

4_barefoot-sneaker-01.jpg

Nimimerkki okat otti pari olutta ja kaivoi vanhat akryylivärien jämät. Sitten valkoiset Vansit ja pensselillä kopiot omista jaloista kenkien pintaan. Aika tyylikkään näköiset ja varmana uniikit. Itselläkin on yhdet kuluneet vastaavanlaiset kenkäkaapissa. Pitäisiköhän ottaa mallia omista jaloista.

Lähde: www.iamokat.com

Villavuoratut Crocsit havaittu

1236982618_e397503119.jpg

Crocsit ovat nykyään katukuvassa tuttu näky. Toiset pitävät muoti-ilmiötä erittäin epäilyttävänä. Nyt mennään vielä astetta pidemmälle. Nimittäin Houstonissa on havaittu nämä villavuoriset versiot. Mitä seuraavaksi?

Lähde: flickr.com

Pneumaattisilla Saigak juoksukengillä olisi päässyt neljää kymppiä

pneumaattiset kengät

Neuvostoliiton sotavoimille työskennellyt keksijä nimeltään Viktor Gordeyev on keksinyt nämä kaasuvoimalla toimivat pneumaattiset juoksukengät. Valitettavasti innovaatio oli vuoteen 1994 asti Venäjän armeija salaista sotateknologiaa. Kun Viktor viimein sai vuonna 1994 oikeudet itse kehittämiinsä hyppykenkiin, ei sopivaa sijoittajaa enää valitettavasti löytynyt.

Kengät ovat siis varustettu pienillä kaasusäiliöillä, joissa riittää energiaa noin 20 kilometrin juoksumatkalle. Kenkien käyttäjän pitäisi ilman erityisen hyvää fyysistä saavuttaa noin 40km/h juoksunopeus.

Videota kengistä ja niiden käytöstä löytyy alla olevan linkin takaa

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Korkokengät säädettävällä korolla

säädettävät korkokengät

Viisas kulkija tietää valita kengät tilanteen mukaan. Coctailkutsuihin ei sovi lähteä lontsareissa, mutta toisaalta piikkikorot eivät välttämättä ole paras valinta päiväkävelylle kaupungin mukulakivetylle alueelle.

Jos et kuitenkaan halua ottaa esimerkiksi lomamatkalle mukaan omaa matkalaukkua pelkkiä kenkäpareja varten, voisi näistä Footloose -nimisistä säädettävällä korolla varustetuista kengistä löytyä oiva ratkaisu.

Kyseessä on vastavalmistuneen Marte den Hollander nimisen Hollantilaisen muotoilijan konsepti. Jäämme siis odottamaan tämänkin pelastavan innovaation ilmestymistä kauppoihin!

Lähde: www.core77.com

Liukurenkaat kenkiin

walk-and-glide.jpg
Miksi tyytyisit pelkästään kävelemään lenkkareillasi, kun voit yhtä hyvin kävellä ja tarvittaessa myös liukua? Tämä onnisuu ainakin, mikäli hankit tennareihisi nämä, remmillä kiinnitettävät “Walk and Glide” liukurenkaat.

Sen lisäksi, että liukurenkailla onnistuu liukuminen, on näiden sisään istutettu väriledejä, joiden kanssa liukuminen on turvallista varmasti myös hämärän aikaan. Liukurenkaat ovat kaiken lisäksi tällä hetkellä tarjouksessa Play.com verkkokaupassa hintaan 20,49 Euroa, sisältäen postikulut. Itseni kannalta on tosin harmi, että liukurenkaiden käyttäjän maksimipaino näyttäisi olevan 70 kiloa.

Lähde: www.play.com

Lapsien liikkeitä seuraavat GPS-kengät

gps_lenkkarit.jpg
Jälleen on esitelty uuden tyyppinen GPS-paikannusta hyödyntävä sovelluskohde.

Tällä kertaa GTXC Corporation niminen yritys on esitellyt GPS-vastaanottimella varustetut lasten lenkkitossut. Tossuihin on GPS vastaanottimen ohella isuttettu GSM-lähetin/vastaanotin, jonka avulla huolestuneet vanhemmat voivat tarkistaa halutessaan lapsensa sijainnin. Lisäksi kengät voidaan ohjelmoida ilmoittamaan vanhemmille tekstiviestillä, mikäli lapsi poistuu tälle “sallitulta alueelta”

Xplorer tuotenimellä kulkevat älykkäät GPS-kengät saavat virtansa useita päiviä kerrallaan kestävästä ladattavasta akusta. Etuna kenkiin sijoitetulla GPS paikantimella on, että esimerkiksi kidnappaustapauksessa kaappaaja ei toivottavasti älyä poistaa kenkiin kätkettyä paikanninta, kuten saattaisi käydä esimerkiksi matkapuhelinpaikantimen kanssa.

Eri asia sitten on, älyävätkö kenkiä käyttävät lapset kenties itse kytkeä laitteen pois päältä vaikkapa koulusta pinnatessaan.

Lähde: www.gtxcorp.com