Italian katolilainen kirkko esittelee puhallettavan kirkon rantapummien pelastamiseen

Italiassa on lomasesonki meneillään ja ihmiset karkaavat rannoille. Sitten jää käymättä kirkossa. Italian katolilaiset nunnat ovat pystyttäneet Adrianmeren rannalle Molise-kaupunkiin puhallettavan kirkon. Näin kirkko toivoo, että rantapummit ja muut lomailijat muistaisivat kristinuskon myös lomalla. Kirkossa järjestetään messuja myös öisin. Näin kilpaillaan yökerhojen asiakkaista.

Napolin lähistöllä on myös ollut käytäntönä, että nunnat ottavat kontaktia lomakansaan telttaan pystytetyllä alttarilla.

Lähde: www.telegraph.co.uk

Hilavitkutin lomailee, mutta ei lepää!

Huomisesta lähtien Hilavitkuttimen toimitus on hyvin ansaitulla lomalla kuun loppun asti. Vaan eipä hätä ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä juttuja on luvassa loma-aikaankin vähintään yhden uuden härvelin päivävauhdilla.

Kommenttipuolella ja yhteydenottoihin vastaamisessa saatamme sitä vastoin olla tavallistakin hitaampia.

Akkujen lataudutta heinäkuun ajan palaamme jälleen elokuussa totutun tiiviiseen juttutahtiin. Kukapa sitä kauniina ja ajoittain vähäsateisinakin suvipäivinä viitsisi juttuja tietokoneelta lukeakaan?

Mainiota kesälomaa siis kaikille muillekin leppoajasta parasta aikaa nauttiville!