Itse rakenneltu ”konekivääri” tykittää paperilennokkeja

Konetuliaseet ovat toki tuhoisia laitteita, mutta eihän siitä mihinkään pääse, että ne ovat samalla myös taidokkaasti rakenneltuja ja suunniteltuja vekottimia. Nyt YouTubessa on julkaistu video, jossa saksalainen rakentelija esittelee itse väsäämäänsä ”konekivääriä”, joka ampuu luotien sijaan paperilennokkeja. [Lue lisää…]

Iran esittelee Bavar 2 -lentoalukset


Iran on esitellyt pyhän puolustuksen viikon kunniaksi kolme laivuetta lentäviä suojeluvalvontaveneitä. Juhlaa vietetään vuonna 1980 tapahtuneen Irakin kahdeksan vuoden valloituksen ajan vastarinnan muistoksi. Bavar 2 -mallinimeä kantavat alukset kiitävät veden pinnalla tai lentävät tarpeen mukaan. Alukset on varustettu valvontakalustolla, mm. kameroilla, sekä konekiväärein. Näin kertoo Iranian Student News Agency.

Iran käytti samantyylisiä veneitä vuonna 2006 Persianlahden sotaharjoituksissa. Nyt veneet ovat valmiit esiteltäväksi suurelle yleisölle. Tehokkaanoloisia laitteita.

Lähde: news.blogs.cnn.com (via dvice.com)

Pekonin valmistus konekiväärillä



Itse en pidä aseista. Niistä tulee paha olo. Oli esimerkiksi vaikeaa katsoa Iron Man 2 siksi. Mutta epäilemättä jotkut pitävät aseista, myös isoista konekivääreistä, ja kukapa ei pitäisi pekonista. Ja tässähän ei siis ole kyse siitä kuinka pekoni ammutaan porsaasta irti, vaan siitä kuinka pekoni kypsennetään aseen piipun ympärillä.

Tuosta kuvasarjasta se selkiää sitä enempää ihmettelemättä. Piipun ympärille laitetaan eristeeksi foliota ja folion ympärille pekonia. Sitten ammutaan 250 luotia (7,62mm), otetaan pekoni pois ja syödään. Saakos tuollaista asetta edes pitää Suomessa? Muualla kuin armeijassa? Jos saa, niin sille varmaankin täytyy olla jokin hyvä syy. Ihmeellisiä asejuttuja, mutta tulipa nyt laitettua tännekin.

Lähde: www.everydaynodaysoff.com