“Läpinäkyvä” rekkakonsepti parantaa liikenneturvallisuutta

transparentius

Itse olen tuore kuski liikenteessä sillä sain kortin vasta jouluaatonaattona. Vaikka monet vielä hieman ongelmalliset liikennetilanteet tulevat helpottumaan taitojeni kehittymisen myötä, ei yksikään kuski tule niin taitavaksi, että alkaisi näkemään suurten ajoneuvojen lävitse.

Taajamassa suuret ajoneuvot hankaloittavat kohtaavan liikenteen, liikennemerkkien ja valo-opasteiden havainnointia ja taajaman ulkopuolella pitkiä matkoja ajaessa isoa hitaammin kulkevaa ajoneuvoa on usein vaikea lähteä ohittamaan, kun ei näe esteettömästi onko kaista vapaa tarpeeksi pitkälle.

Nimensä luultavasti Harry Pottereiden taikoihin perustavassa Art Lebedevin Transparentius-konseptissa rekka-auton etuosaan asetetaan kamera, joka siirtää kuvaa rekan takaosaan näytöille, jotta takana ajavat näkevät mitä rekan edessä tapahtuu. Mikäli tämä saataisiin yleiseen käyttöön, parantaisi se varmasti liikenneturvallisuutta huomattavasti.

Ongelmakohdiksi saattaisivat muodostua kameroiden huono erottelukyky pimeässä ja kameran ja näyttöjen likaantuminen. Liikantumiseen auttava tekijä tosin voisi olla esimerkiksi tuulilasinpyyhkijöiden tapainen systeemi, joka poistaisi näytöille ja kameran eteen kertyneen lian.

(Engadgetin kautta)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 3.43/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!