Ylipainoisten määrä -kartta

Ylipainoisten määrä -kartta

Olemme aiemmin tarkastelleet ylipainoa USAn kartalla. Tällä kertaa tarkastelemme maailman maiden ylipainoisten määrää. Kuvassa on tilastoitu yli 15-vuotiaat, joiden painoindeksi on yli 30 ja suhteutettu tämä väestön määrään. Mitä pulleampi heppu ihminen sitä suurempi määrä maan asukkaista on prosentuaalisesti ylipainoisia.

Ilmeisesti ainakin vaaleat jyvät ja rasvaiset ruoat laittavat lihomaan. Aihe ei sinällään ole ajankohtainen, mutta toimikoon aasinsiltana siihen, kuinka rahaa onkin yhtäkkiä G20-kokouksessa 1000 miljardia ylimääräistä “hätälainoina ja vientitakuina”, mitä sitten lienevätkään. Ruokaa ja rahaa riittää, kunhan sitä tarvitsevat pullukat.

Lähde: www.myconfinedspace.com

Amerikkalaista kouluruokaa

Yhdysvaltalloissa Virginiassa sijatsevan Harrisonburgin koulupiiri on jostakin syystä päättänyt julkaista kuvia alueen kouluruokaloissa tarjottavista annoksista. Kuvia katsellessa voi helposti arvata, mistä amerikkalaisten ylipaino-ongelmat ovat alun alkaen lähtöisin.

Toisaalta kun itse aikoinani vietin vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa, muistan yllätyksekseni laihtuneeni vuoden aikana muutaman kilon. Kenties “juustotäytetyt kuoret” eivät sitten olletkaan makuuni?

Lähde: www.holytaco.com

Liikalihavuus USAn kartalla

Liikalihavuus USAn kartalla

CNN:n sivulla esitellään kartalla kuinka liikalihavien prosentuaalinen osuus on muuttanut vuosina 1985-2006 USAssa. Vuonna 2006 punaisella merkityissä osavaltioissa Mississippi, Alabama ja West Virginia asustaa väestö, josta yli 30 prosenttia on liikalihavia.

Lähde: http://www.cnn.com/SPECIALS/2007/fit.nation/obesity.map/

McDonald’s pomo syyttää videopelejä lasten liikalihavuudesta

McDonald’s pomo syyttää videopelejkä lasten liikalihavuudesta

Ison Britannian McDonald’sin toimitusjohtaja Steve Easterbrook kertoi äskettäisessä Times -lehden haastattelussa olevansa erityisen huolissaan lasten lisääntyneestä videopelien pelaamisesta ja siitä, kuinka tätä kautta liikunnan puute aiheuttaa liikalihavuutta nuorille pelaajille.

Jäämme vielä odottamaan tupakka-yhtiöltä kritiikkiä alkoholin terveysvaikutuksia kohtaan ja öljy-yhtiöiltä kritiikkiä hiilivoiman ilmastovaikutuksia kohtaan.

Lähde: www.mcvuk.com