Sony esitteli prototyypin uudesta Playstation 3 Motion Controller -liikeohjaimesta

sony-e309-keynote-1073-rm-eng1

Microsoftin esiteltyä maanantaina oman, Project Natal -nimisen pelaajan liikkeisiin perustuvan ohjaimensa, on esitellyt omansa, Nintendo Wii -ohjainta jäljittelevän ohjainkonseptinsa konsolille vain päivän viivellä tiistaina.

Toisin kuin Project Natal, Playstation -työnimellä kulkeva ohjain vaatii pelaajan käteen edelleen erillisen kapulan, jonka perusteella pelaajan liikkeet tunnistetaan. Sonyn uusi peliohjain hyödyntää niin ikään jo markkinoilla olevaa Sony Playstation Eye -kameraa, joten uutta erillista sensoria television päälle ei tarvita. Näkyvimpänä erikoisuutena ohjaimessa on väriä vaihtava, valaistu pallukka, joka auttaa kameraa tunnistamaan tarkasti pelaajan liikkeet. Ohjaimeen sisällytetyt ohjainpainikkeet mahdollistavat tämän käytön myös esimerkiksi ampumapeleissä. Markkinoille Sonyn uutta ohjainta on lupa odottaa 2010

Ohessa videota Sonyn uudesta ohjainkonseptista

n
Mikä on mielestäsi mielenkiitoisin pelaajan liikkeisiin perustuva ohjain?
Näytä tulokset

Kautta: engadget.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (11 arviota, keskiarvo: 4.18/5)

Magic Mirror mallintaa ihmisen lihakset reaaliajassa

Magic Mirror mallintaa ihmisen lihakset reaaliajassa 1

Magic Mirror mallintaa ihmisen lihakset reaaliajassa 2

Tokion yliopistossa paljastettiin viime perjantaina mielenkiintoinen ihmisen lihaksia reaaliaikaisesti mallintava hahmontunnistus-3d-sovellus. Miesmalliin on kiinnitetty 16 -anturia, jotka tunnistavat lihastoimintaa. Tämän lisäksi liikettä tarkkailee 10 kameraa sekä lattiasensoripari. Magic Mirror -järjestelmä todentaa näin 30% noin 300:sta peruslihaksesta. Järjestelmän toiminta on 10 kertaa nopeampaa kuin aiempien vastaavien toteutusten. Henkilö mallintuu reaaliaikaisesti monitorille paljastettuine lihaksineen.

Hanketta johtaa (IRT) -yksikön professori Yoshihiko Nakamura. Paitsi, että järjestelmä on mielenkiintoinen sinänsä, siitä odotetaan merkittävää apua esimerkiksi fysioterapiassa, lihasten tutkimuksessa sekä kaikenlaisessa urheilussa.

Lähde: www.pinktentacle.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (10 arviota, keskiarvo: 4.10/5)

Hi-Tech roskakori

älykäs roskakori automaattisella kannella

Jos olet sitä mieltä, voi ihan hyvin olla yli kolmen sadan Euron arvoinen, niin tästä roskiksesta saat varmasti tuohon hintaan eniten vastinetta rahoillesi.

Tämä “Wastecan I.master Wesco” niminen roskakori on varustettu infrapunasilmällä ja tähän liitetyllä mekanismilla, joka avaa roskiksen kannen, kun tätä lähestytään kädellä. Automaattisen avausmekanismin lisäksi roskis on ilmatiivis, joten sen sisälle heitetyt haisevat roskat eivät tuoksu roskiksen ulkopuolelle.

Hintaa tällä ruostumattomasta teräksestä valmistetulla ihmeroskiksella on siis 332,- Euroa.

Lähde: www.questodesign.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (4 arviota, keskiarvo: 3.75/5)

Kaukosäädin liikesensorilla

the_loop.jpgHenkilöille, joille kodin viihdekeskuksen jatkuva totaalinen kontrolli on ehdoton edellytys, on pian luvassa jotakin uutta ja hienoa kodinelektroniikkakaupan hyllylle. Hillcrest Labs niminen yritys on hiljattain nimittäin kehitellyt omien sanojensa mukaan mullistavan renkaan muotoisen liikesensorilla varustetun kaukosäätimen.

LOOP tuotenimellä kulkeva pitää sisällään perinteistä säätämistä varten kaksi painikenappulaa, sekä skrollauspyörän. Tämän lisäksi säätimeen on sisäänrakennettu , jonka ansiosta renkaan haltija kykenee hallitsemaan kodin viihdelaitteita myös piirtämällä kädessä pidettävällä laitteella ohjailevia eleitä ilmaan. Liikesensoriin perustuvaa laiteohjailua yritys kutsuu nimellä “Spontaneous navigation”, eli vapaasti käännettynä “spontaaniksi navigoinniksi”

“Huitomasäätimen” saatavuudesta tai hinnoittelusta ei ole vielä saatavilla tarkempaa tietoa.

Lähde: www.hillcrestlabs.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (3 arviota, keskiarvo: 4.33/5)

Lasermiekkapeli liikesensorilla

Nintendon Wii konsolia ja sen liiketunnistimella varustettua ohjainta odotellessa on mahdollista päästä tyydyttämään huitomisvimmaansa vaikkapa tällä Tähtiensota aiheisella lasermiekkailupelillä.

saatetaan käyttökuntoon liittämällä T�htiensota IV elokuvasta tutun lasermiekkailuharjoituspallon näköisen laitteen TV vastaanottimeen. Itse pelaaminen tapahtuu mukana toimitettavalla erillisellä liiketunnistimella varustetulla lasermiekalla. Miekkaa heiluttamalla pelaajan liikkeet rekisteröityvät peliin ja miekka liikkuu ruudulla pelaajan liikkeitä mukaillen.

Pelissä voidaan valita omaksi hahmoksi tuttuja Jedisankareita, kuten Obi-Wan Kenobi, Qui-Gon Jinn, tai Yoda. Omalla hahmolla otetaan pelissä sitten lasermiekkakamppailuja Imperiumin tuttuja pahiksia vastaan.

Lasermiekkapeliä on saatavilla rapakon takaa verkkokaupasta hintaan $59,95

Lähde: www.hammacher.com

Avainsanat: , lasermiekkailu, peli, , , ,

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (6 arviota, keskiarvo: 4.50/5)

Puukyborgi Breeze

Kuten kaikki tekniikasta innostuneet jo varmasti tietävät, luonto ei ole täydellinen, vaan sitä voidaan parannella teknologian avulla. Breeze on teknologian avulla avulla paranneltu Japanilainen .

Breeze puuhun on integroitu 360 astetta ympärilleen aistivat liikesensorit. Sensoreiden havainnoiman perusteella reagoi ympärillä tapahtuvaan taivuttelemalla oksiaan liikkeitä mukaillen. Puun liikkeissä on pyritty hienovaraisuuteen, herkkyyteen sekä taiteellisuuteen.

Koska kyseessä ei ole pelkkä kone, vaan mekaanisesti paranneltu organismi, voitaneen tässä puhua puukyborgista.

Lähde: www.danielbauen.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (5 arviota, keskiarvo: 4.00/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!