Automaattiohjauksella varustettu Bemari pistää menemään autobaanalla kädet vapaana

Kaikista henkilökuljetusmuodoista auto on ylivoimaisesti vaarallisin. Ja tämä ei suinkaan johdu siitä, että autojen korit eivät olisi riittävän kestäviä, tai siitä että turvatyynyt eivät laukeaisi riittävän ajoissa, vaan yksinkertaisesti siitä, että autoja kuljettavat erehtyväiset, tyhmänrohkeat ja omiin ajotaitoihinsa liian luottavaisesti suhtautuvat ihmiset. Ratkaisu turvallisuusongelmaan on siis tietenkin siirtää vastuu auton kuljettamisesta autolle itselleen.

Automaattiohjauksella varustettujen autojen edut ovat havainneet myös monet autovalmistajat, sekä esimerkiksi Google, joka niin ikään on jo testannut omaa automaattiohjauksella varustettua autoaan liikenteessä. Myös kyseenalaisesta autonkuljettajan maineesta nauttivat bemarikuskit voivat näillä näkymin ripustaa ajohansikkaan naulaan seuraavine 10-15 kuluessa, ja antaa auton ottaa maantiellä ohjat. BMW:n ConnectedDrive Connect (CDC) automaattohjaussysteemi perustuu neljän tyyppisiin auton koriin hyvin huomaamattomasti integroituihin sensoreihin. Järjestelmässä auton tutkat, kamerat, laserskannerit, sekä ultraäänisnesorit tarjoavat auton ohjaustietokoneelle kaiken tarvittavan datana auton liikenteen seassa ohjaamista varten. Järjestelmä on jo ehditty kehittää niin pitkälle, että tällä varustettu viitossarjan Bemari on uskallettu viedä liikenteeseen tiheästi liikennöidylle saksalaiselle autobaanalle, jossa auton ohjaustietokone siis pystyy hoitamaan kaikki liikenteen seassa ajoon tarvittavat ohjaustoimenpiteet.

BMW:n insinöörien mukaan järjestelmä voisi olla valmis yleiseen tieliikennekäyttöön noin 10-15 vuoden kuluessa. Tämän aikaa joudumme siis vielä sietämään puskurissa roikkuvia, ruuhkia aiheuttavia ja tarpeettomia ohituksia tekeviä ihmiskuljettajia.

Järjestelmän toimintaa esitelty oheisella videolla

Kautta: dvice.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 4.67/5)

Turbine Light tekee katuvaloista tuulivoimaloita

Tuulivoiman vastustajien yleisin negatiiviseen näkemykseen aiheesta on tuulimyllyjen kyseenalainen ulkonäkö. Henkilökohtaisesti olenkin joskus ihmetellyt miksi esimerkiksi puhelintolpat, moottoritiet tai katuvalot eivät aiheuta samanlaista vastustusta kotiseutunsa maisemaan mieltyneiden keskuudessa? Toisaalta voi myös miettiä ovatko esimerkiksi Hollannista tutut, vanhanaikaiset tuulimyllyt herättäneet rakentamisensa aikoinaan samanlaista vastustusta? Käsittääkseni kuitenkin jotkut pitävät Hollantilaisia tuulimyllyjä tänä päivänä jopa esteettisesti kauniina?

Koska esimerkiksi Suomeen on jo rakennettu melko kattava maantieverkosto, niin tähän liittyvistä esteettisistä ongelmista on ilmeisesti myöhäistä keskustella. Tässä onkin mielestäni hieno idea, kuinka jo olemassa olevia, miljöötämme rumentavia maanteitä voisi hyödyntää yhdessä tuulienergian talteen saamisessa. Konseptin nimeltään “Turbine Light” ideana on, että maantiellä viilettävien autojen synnyttämä ilmavirta voitaisiin hydyntää sähköntuotannossa keräämällä tämän tuottama energia talteen lyhtypylväisiin sijoitetuilla pienillä tuulivoimaloilla. Generaattoreiden tuottama energia voitaisiin sitten käyttää katujen valaisuun ja resurssien mukaan myös yleiseen sähköntuotantoon. Tällaisia roottoreita olisi helppo asentaa jo olemassa oleviin valotolppiin, eivätkä voimalat varmasti ainakaan entisestään rumentaisi jo olemassa olevaan teitä.

Konsepti on TAK Studio -nimisen muotoilutoimiston Greener Gadgets -nimiseen muotoilukilpailuun suunnittelema työ.

n

Mitä mieltä olet tuulivoimaloiden rakentamisesta Suomeen?
Näytä tulokset

Lähde: inhabitat.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (35 arviota, keskiarvo: 4.51/5)

Viikkokysely: Mikä on nopein kyytisi maantieajossa?

Viimeksi kyseltiin, minkä supervoiman haluaisit. Ääniä sateli 1300 kappaletta. Itse olisin ottanut tietenkin levitaation. Se ei näköjään saanut paljon kannatusta. Toiveiden toteutuminen, näkymättömyys ja lentäminen näyttävät kiehtovan eniten äänensä antaneita.

Toiveiden toteutuminen on mielestäni poikkeava toive. Herääkin vanha filosofinen kysymys, mitä jos kaikki toiveet toteutuvat ja toivoo, ettei voisi toivoa? Toisaalta ainakin omakohtaisesti olen huomannut, että suurin osa toiveistani on toteutunut. Niin hyvässä kuin pahassa. Aina sitä ei vain huomaa, että ne toteutuvat, sillä ne toteutuvat yleensä vähän eri tavalla kuin itse ajattelee.

  • 18% – Toiveiden toteutuminen
  • 13% – Näkymättömyys
  • 12% – Lentäminen
  • 11% – Todellisuuden muokkaaminen
  • 10% – Ihmisten Ajatusten hallinta
  • 6% – Teleportaatio
  • 6% – Ajan hallinta
  • 5% – Tulevaisuuden näkeminen
  • 4% – Telekinesia
  • 4% – Muodonmuutos
  • 2% – Voittamattomuus
  • 2% – Aavevoimat
  • 1% – Tulivoimat
  • 1% – Muiden ihmisten silmillä näkeminen
  • 1% – Hämähäkkivoimat
  • 1% – Supervahvuus
  • 1% – Räjäytysten aiheutus
  • 1% – Supernopeus
  • 1% – Seinien läpi kävely
  • 0% – Kaukaisten paikkojen näkeminen
  • 0% – Saada esineet katoamaan ja ilmestymään
  • 0% – Jäävoimat
  • 0% – Levitaatio

Nyt on hilavitkuttimessa ollut juttua nopeista autoista, Ferrarilimusiineista ja suurista ylinopeussakoista. Kyselläänkin sitten kuinka nopeassa kyydissä olette maantieajossa olleet:

Mikä on nopein kyytisi maantieajossa?
Näytä tulokset

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (10 arviota, keskiarvo: 2.90/5)

Minikysely: Tulisiko myynnissä olla autoja, jotka kulkevat yli maanteilla sallitun nopeuden?

nopeusmittari.jpg

Viitaten artikkelliin Porschella tutkaan 277km/h lasissa. Autokouluajoilta muistan, että ohittaessa saa ajaa 10km/h ylinopeutta. Tämä tarkoittaa sitä, että autojen maanteillä sallittu huippunopeus on 130km/h. Tietenkin poliisi, palolaitos ja ambulanssit tarvitsevat nopeat autot, mutta keskitytään nyt tavallisiin tallaajiin. Siis mitä mieltä olet:

Tulisiko myynnissä olla autoja, jotka kulkevat yli maanteilla sallitun nopeuden?
Näytä tulokset
Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (15 arviota, keskiarvo: 3.73/5)

Maantiellä surffaavia arabeja

Tai jotakin sinne päin. Vaarallisen näköistä puuhaa joka tapauksessa.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (4 arviota, keskiarvo: 3.75/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!