Phoenix Mars -laskeutuja löysi Marsista vettä!

Muutama viikko sitten Marsiin saapuneen Phoenix Mars -luotaimen ensisijaiset tehtävät olivat tutkia, onko Marsissa todellakin vettä ja että löytyisikö Marsista elinkelpoisia alueita.

Nyt vaikuttaisi siltä, että ainakin toinen edellämainituista tehtävistä olisi jo onnistunut. Oheisessa animaatiossa esitetään samaa kohtaa Marsin pinnalle tehdyssä kaivauksessa kesäkuun 15 ja 18 päivän välillä. Kuvista on selvästi nähtävissä tässä esiintyvien valkoisten alueiden ja murusten katoaminen. Ilmiö ei asiantuntijoiden mukaan voi johtua muusta, kuin jäisten kappaleiden sublimoitumisesta.

Seuraavana tehtävälistalla luotaimella onkin löytää lisää jäätä, irrottaa tästä palanen ja analysoida tämä mahdollisten elävien mikrobien löytymisen toivossa.

n
Uskotko, että Marsista löytyy elämää?
Näytä tulokset

Lähde: phoenix.lpl.arizona.edu

Auringonlasku Marsissa 19.5.2008

Auringonlasku Marsissa 19.5.2008

Tiedemiehet selvittävät auringonlaskukuvan avulla kuinka korkealle ilmakehään marsilaiset pölypilvet ylettyvät. Samalla etsitään pölyä jääpilvistä. Marsilainen auringonlasku on pidempi sillä yläilmakehän pöly heijastaa valoa kauempaa. Samanlainen ilmiö voi syntyä Maassa, kun voimakas tulivuori purkautuu ja sen pöly jää ilmakehän yläosiin. Panoraamakuvan otti NASAn Mars Exploration Rover Spirit -mönkijä 19. toukokuuta kello 6:07.

Lähde: www.nasa.gov

Uudet 3d-kuvat näyttävät Mars-planeetan massiivisen vuoriston

Uudet 3d-kuvat näyttävät Mars-planeetan massiivisen vuoriston

Uudet 3d-kuvat näyttävät Mars-planeetan massiivisen vuoriston

ESAn Mars Express kuvasi stereokuvana nämä meistä 69 miljoonan kilometrin päässa sijaitsevat Marsin Hebes Chasma -vuorimuodostelmat sekä -kanjonit, joiden korkeuserot pyörivät kahdeksan kilometrin tienoilla. Vertailun vuoksi Mount Everestin huippu on hieman alle yhdeksän kilometriä meren pinnasta. Kuvat saatavat paljastaa, että planeetalla on aikoinaan ollut vettä.

Lähde: www.dailymail.co.uk

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

Mars-planeetalta löydettiin ovi

Mars-planeetalta löydettiin ovi

Marsin uusista kuvista on löydetty keskeltä suuren suurta jäätikköä pisaranmuotoinen saari. Tämä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Sensijaan saaren reunasta löydetty ovenmuotoinen aukko on saanut ihmiset jälleen kerran kiinnostumaan punaisesta planeetasta. Ja lähinnä siitä, onko siellä elämää, tai onko siellä joskus ollut elämää.

Lähde: www.dailygalaxy.com

Mars-matkojen harjoitusleirejä järjestetään arktisella alueella ja autiomaassa

Mars matkojen harjoitusleirejä arktisella alueella ja autiomaassa

Yhdysvaltojen valmistautuessa vuodelle 2030 suunniteltua ensimmäistä miehitettyä Mars-lentoa varten, tarvitaan teknologian ohella tietoa myös ihmisten toiminnasta odotettavissa olevan kaltaisista olosuhteissa. Tutkiakseen Marsin pinnalle perustetun tutkimusaseman henkilöstön mahdollisesti kohtaamia tilanteita Mars Analogue Research Station (MARS) on perustanut Maahan kaksi Marsin oloja simuloivaa tutkimuskeskusta. Toinen keskuksista on perustettu Arktiselle alueelle Devon saarelle ja toinen Utahin autiomaahan.

mars_aavikko_harjoitus.JPG

Tutkimukseen osallistuvat sitoutuvat noudattamaan testin ajan tarkkoja, aidolle Mars-matkalle suunniteltuja protokollia. Osallistujat sitoutuvat simulaatioon kerrallaan 2-4 viikon ajaksi, jolloin esimerkiksi sisätiloista lähteminen ilman avaruusasua ei ole sallittua. Kokeen tavoitteena on testata sekä laitteiston toimivuutta, suunniteltujen tehtävien onnistumista, että psykologisia vaikutuksia ihmiseen. Tarkkojen tulosten saamiseksi jopa vuorokausirytmi on muutettu Marsin mukaiseksi, jossa vuorokausi on 39 minuuttia maan vastaavaa pidempi.

Video, jossa haastatellaan simulaatioon osallistunutta seuraavan jälkeen

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Athlete-ajuri tutkimaan Kuuta

 

NASAn Jet Propulsion Laboratory on kehittämässä uudenlaista laitetta, jolla voitaisiin liikkua näppärästi Kuun pinnalla. “All-Terrain Hex-Limbed Extra-Terrestrial Explorer” eli Athlete on monipuolinen alusta, jolla voidaan toimia vaihtelevassa maastossa. Pitkällä tähtäimellä tarkoituksena on rakentaa pysyvä tutkinta-tukikohta Kuuhun, josta joskus voidaan lähteä Marsiin.

Athlete on suunniteltu lähettää kymmenen vuoden sisällä Kuuhun. Laitteessa on kuusi jalkaa ja heksagonaali alusta. Alustalle voidaan kiinnittää tavaraa tai asuinyksikkö. Kamerat ympäröivät laitteen kylkiä. Pyörän voi lukita ja käyttää jalkana kävelyyn vaikaessa maastossa. Lisäksi jokaiseen jalkaan voi liittää työkalun, kuten poran ja käyttää pyörivää liikettä poraamiseen. Videon prototyyppi on kooltaan puolet siitä mitä lopullinen laite tulee olemaan, joten kehitystyötä on vielä tehtävänä.

Mitä mieltä olette seuraavasta? (Titan on Saturnuksen suurin kuu, ja sillä on tiheä ilmakehä.)

Mistä tullaan tekemään seuraavien kymmenien vuosien aikana ihmisten elämään eniten vaikuttavat löydöt?
Näytä tulokset

Lähde: www.jpl.nasa.gov

Köyden varassa asteroidin pinnalle

asteroid12.jpg

NASA tutkii mahdollisuutta astronauttien lähettämisestä asteroidille. Tutkijat MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology) ovat ideoineet, kuinka avaruuskävely onnistuisi lähes painovoimattomalla asteroidilla. Heidän ajatuksenaan on sitoa pienimassainen köysi muutaman kilometrin mittaisen asteroidin ympärille. Köysi laskettaisiin kauko-ohjattavalla raketilla.

Näin astronautti voisi köyden tukemana laskeutua turvallisesti asteroidin päälle. Yksi syy tällaiseen kokeeseen ryhtymiseen olisi ottaa tuntumaa Marsin matkaa. Samalla voitaisiin kokeilla laitteistoa tositilanteessa ja kerätä kivinäytteitä. Kuvan asteroidi on IDA #246.

Lähde: www.news.com

Marsin pinnalta löytynyt suuri luola

psp_3647_1745_cut_b_lg.jpg

Marsin kiertoradalla oleva tiedustelusatelliitti HiRISE kuvasi tämän luolan suuaukon. Tutkijaryhmä on aiemmin havainnut Mars Odyssey THEMIS -satelliitin ottamista kuvista Marsin pinnalla seitsemän luolaa muistuttavaa kuviota. Nyt tutkitaan, mikä tai mitkä niistä olisivat sisäänkäyntejä oletettuun Marsin maanalaiseen luolastoon.

Uudessa kuvassa toivottiin näkyvän luolan sisään, mutta ilmeisesti luola on niin syvä ja laaja, että valoa ei yksinkertaisesti heijastu ulos. Kameraa yritetään säätää herkemmäksi. Toisaalta valon osuessa luolan reunaan, näkyy selkeästi, että kamera on onnistuneesti tallentanut reiän reunojen muodot. Tämä tarkoittaisi sitä, että luolan sisuksesta tuskin saadaan nykyisillä laitteilla enempää tietoa ja toisaalta sitä, että luola on erittäin suuri. Tiedemiehet etsivät tällä hetkellä samantyyppisiä luolia Maan pinnalta vertailun vuoksi.

Lähde: http://planetary.org

Koe painoton tila hintaan $3675

clipboard10.jpg

Monet ovat varmaan jo kauemman aikaa odotelleet, että näille lennoille, joilla simuloidaan painotonta tilaa pääsisi osallistumaan. Stephen Hawkinhan testasi tämän kokemuksen äskettäin ja kehuu Zero G -firmaa, joka järjestää lentoja Kennedy Space Centeristä Las Vegasiin ja toiseen suuntaan. Hintaa tälle 90 minuutin lennolle kertyy $3975. Lennon aikana suoritetaan 15 parabolista lentorataa, jolloin painovoiman vaikutus poistuu tai muuttuu 25 sekunnin ajaksi. Kaksi kertaa mennään Kuun 1/6 G-voimalla, yksi kerta Marsin 1/3 G-voimalla ja loput painottomina.

Luultavasti lennot täyttyvät melko pian. Joten jos ei ole rahasta kiinni ja Lintsin Space Shot on jo testattu tarpeeksi monta kertaa, niin sitten vaan lippuja varaamaan.

Lähde: http://www.sharperimage.com

Mars, Twix, Bounty ja Snickers patukat eivät enää sovellu kasvissyöjille

Mars, Twix, Bounty ja Snickers patukat eivät enää sovellu kasvissyöjille

Jos olet kasvissyöjä ja suklaan ystävä, niin tästä lähtien joudut valitettavasti sanomaan hyvästit elintarvikevalmistaja Masterfoodsin valmistamille suklaapatukoille. Masterfoods ilmoitti nimittäin äskettäin, että se on alkanut käyttää suklaapatukkojensa valmistuksessa vasikan vatsalaukusta uutettavaa juoksutetta, joten käytännössä valmistajan patukat tulevat jatkossa sisältämään vasikan lihaa.

Masterfoods yrityksen valikoimiin kuuluu useita tunnettuja Patukkabrändejä, kuten Mars, Snickers, Bounty ja Twix. Kaikki edellisistä patukoista siis tulevat jatkossa sisältämään kyseistä valmistusainetta.

Yrityksen edustaja kertoo myöntäen, että suklaapatukka ei enää sovellu “tiukoille kasvissyöjille”, mutta jos et ole niin tiukka kasvissyöntivakaumuksestasi, niin siinä tapauksessa suklaapatukoita voi vielä syödä.

Vaikka en kasvissyöjä olekaan, niin pistää miettimään, että olikohan tämäkin nyt tarpeellista?

Lähde: news.bbc.co.uk

Muokattu 21.5.2006 Masterfoods on runsaan asiakaspalautteen johdosta pyörtänyt päätöksensä ja päättänyt pitää patukat kasvis- ja maitoperäisinä. Lähde: www.hippyshopper.com