Hedelmänmakuinen Liquid Smoking -juoma lupaa saman vaikutuksen kuin tupakka

Hollantilainen United Drinks and Beauty Corporation on tuomassa joulumarkkinoille uudenlaista juomaa. Pohjana on Etelä-Afrikkalaisen kasvin lehdet, joita paikalliset busmannit ovat pureskelleet 1300-luvulta saakka. Liquid Smoking -juoma on tuotettu näistä lehdistä prosessoidusta öljystä. Nikotiinia juomassa ei siis ole.

Valmistaja toivoo juomalle samanlaista suosiota mm. vodkamikserinä kuin mikä energiajuomilla on nykyään. Vähäkalorisella juomalla on samanlaisia vaikutuksia kuin tupakalla. Juoma toimii ensin pienenä piristeenä ja sen jälkeen seuraa rauhallinen tunne. Tämän pitäisi poistaa nikotiinin tarpeen tunne yhdestä neljään tuntiin.

Tupakoinninvastaiset järjestöt eivät ole innoissaan juomasta, sillä he pelkäävät uusien ainesosien tuntemattomista ja tutkimattomista vaikutuksista. Myös tupakka-askinnäköinen pakkaus saattaa rohkaista ostamaan tupakkaa. Tiedä häntä. Onhan kofeiinikin erittäin addiktoiva erityisesti mm. energiajuomissa. Eivätkä nekään tunnetusti ole terveellisiä.

Lähde: www.dailymail.co.uk

Valmista tosimiehen cocktaileja akkuporakonemikserillä

 blending_angled.gif

Joko sinun työkalupakistasi löytyy akkuporakoneeseen liitettävä juomasekoitin? Mikä ei vielä, niin omasi saat hankittua Drinking innovations -verkkokaupasta hintaan $28,95.

Lähde: www.kegfun.com

MyFountain esittelee drinkkiautomaatin

8-13-07-myfountain.jpg

Kaikkien drinkkejä kotona miksaavien ilouutiseksi voin ilmoittaa, että nyt on tulossa markkinoille sellainen kone, joka hoitaa baarimikon tehtävät. Huonoina puolina korkea hinta, $2575 ja Windows XP Internet-linkkinen alusta.

Drinkki valitaan LCD-näytöltä. Laitteeseen voi kytkeä 12 eri viinasta tai mikseriä. Lisäksi on hiilidioksidi-säiliö hiilihapon tuottamiseksi sekä erillinen vesihana. Jokaisen drinkin jälkeen suuttimet puhdistetaan kuumalla vedellä.

Lähde: www.popsci.com

Asus esittelee puisen kannettavan

clipboard28.jpg

Asus on esitellyt Taipein Computex 2007 -messuilla nämä kolme tyylikästä kannettavaa, joiden materiaalina on puu. Ensimmäinen on ihan perinteisen mallinen kannettava, jossa kuoret ovat puuta. Toisessa mallissa kotelo on pidennetty oikealle, jossa on nelikanavainen mikseri. Kolmannessa näppäintasoa on jatkettu molemmille puolille, jota voi käyttää apupöytänä.

Malli 1, malli 2, malli 3

Zizzle Zoundz - avaruusajan äänimikseri

zoundz.jpgTämä lennokkaasti nimetty Zizzle nimisen leluvalmistajan Zoundz hilavitkutin saattaa hyvinkin olla musiikkituottamisen tulevaisuutta. Zounds musiikkilaudan avulla musiikin ominaisuuksia ei säädellä nupeilla tai kaukosäätimillä, vaan musiikkilähteestä johdetun äänen tempoa, nuottia, voluumia ja muita ominaisuuksia voidaan säädellä Zoundz mikasuslaudalle sijoitettujen värikkäiden esineiden sijainnilla ja asennolla.

Musiikkilähteeksi Zoundzille käy mikä tahansa 3,5 millisellä kuulokeplugilla liitettävissä oleva äänilähde, MP3 soittimesta kotitietokoneeseen, tai miksi ei vaikka suoraan sähköurkuihin.

Hauska idea joka tapauksessa!

Lähde: www.zizzle.com