Nokian Miniläppäri Booklet 3G esitelty!

nokia-booklet-3g

Nokian on jo jonkin aikaa huhuttu suunnittelevan oman minikannettavansa markkinoille tuomista. Huhut ovat juuri saaneet myös vahvistuksen, sillä Nokia on hetki sitten esitellyt uuden, Booklet 3G -nimisen minikannettavansa.

Alumiinikuorinen, ainoastaan 2cm ohut kannettava tulee pitämään sisällään vakiona sellaisia herkkuja, kuten 3G HSPA-modeemin, A-GPS-vastaanottimen, sekä jopa 12 tunnin akunkeston. Intel Atom prosessorin vauhdittama, ja Windows 7 käyttöjärjestelmällä varustetun minikannettavan lasinäyttö on kooltaan 10,1-tuumaa ja tarkkuudeltaan HD-ready tasoa, eli vähintään 1280×720 pikseliä.  Liitettävyydessä laitteesta löytyy mm. W-LAN, Bluetooth, sekä myös HDMI. Tämän lisäksi omaisuuksiin sisältyvät mm. Ovi maps-navigaatiosovellus, sisäänrakennettu webbikamera, sekä SD-muistikorttipaikka. Painoa Nokian uudella miniläppärillä on ainoastaan noin 1,25 kilogrammaa.

Mielenkiintoiselta laitteelta vaikuttaa siis kaiken kaikkiaan. Pistää myös miettimään että olisiko tässä siis kuitenkin se Nokian todellinen Kommunikaattorin korvaaja?

Laitteen hinnasta tai kauppoihin saapumisajasta ei valitettavasti vielä ole tarkempaa tietoa. Hilavitkuttimen veikkaus jälleenmyyntihinnasta on 700-1000 euron välillä. Minikannettavien edullisimpaan päähän laite ei varmasti tule kuitenkaan sijoittumaan, sillä sen verran eksklusiiviselta tämän valmistusmateriaalit ja ominaisuudet vaikuttavat. Koneen esittelyvideo ja lisää kuvia hypyn jälkeen.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Bookmark and Share

Chrome OS on Googlen uusi tietokoneen käyttöjärjestelmä

chrome_os_logo

On jo pitkään pidetty selvänä, että Googlen laajentumistavoitteet hakukonetoiminnoista  eivät tulisi rajoittumaan oman Chrome-nettiselaimen sekä Android- mobiilikäyttöjärjestelmän esittelyyn. Luontevana seuraavana askeleena, matkalla kohti tietojenkäsittelyn maailmanvalloitusta, Google on tänään esitellyt oman tietokoneiden käyttöjärjestelmänsä, nimeltään Chrome OS.

Chrome OS on ainakin alkuvaiheessa lähinnä minikannettaville suunnattu, avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä. Käyttöjärjestelmän koodi tullaan julkaisemaan kehittäjien saataville vielä myöhemmin tänä vuonna ja ensimmäisiä Chrome-käyttöjärjestelmällä varustettuja minikannettavia on lupa odottaa kauppoihin kesällä 2010.

Chrome -käyttöjärjestelmän ominaispiirteitä luvataan olevan nopeus, yksinkertaisuus ja turvallisuus. Käyttöjärjestelmän kerrotaan starttaavan ja kytkeytyvän nettiin jo muutamassa sekunnissa virran päälle kytkemisestä. Itse käyttöjärjestelmän kerrotaan olevan äärimmäisen minimalistinen ja suurin osa itse käyttökokemuksesta tulee perustumaan verkkosovelluksiin. Google kertoo myös suunnitelleensa täysin uuden tyyppisen tietoturva-arkkitehtuurin, jonka luvataan eliminoivan tarpeen turvapäivityksille, ja tekevän käyttöjärjestelmästä yksinkertaisesti turvallisen.

Googlen Chrome OS tulee siis arvatenkin perustumaan hyvin pitkälle googlen olemassa oleviin verkkosovelluksiin, kuten google docs-toimistosovellukseen. Vastaavasti sovelluten toimiminen offline-tilassa tullaan arvatenkin varmistamaan google gears -tyyppisellä ratkaisulla, jossa lokaalisti tehdyt muutokset synkronoidaan googlen palvelimille, kun kone seuraavan kerran kytketään verkkoon.

Vaikka Googlen käyttöjärjestemä ei varmasti tule uhkaamaan Microsoftia tai Applea järeimpien käyttöjärjestelmien markkinoilla, niin on helppo kuvitella googlen saavan aikaiseksi toimivan kevyt käyttöjärjestelmä, joka tekee mukaan otettavista, miniläppärityylisistä tietokoneista entistä kevyempiä ja edullisempia.

Lisää aiheesta Googlen blogista

Bookmark and Share

Sony Vaio Pocket -minikannettavan tietoja vuotanut nettiin

Suurista tietokonevalmistajista Sony alkaa olemaan melkeinpä ainoa, joka ei vielä ole julkistanut omaa Intel Atom-prosessoriin perustuvaa miniläppäriään. Viime päivinä nettiin vuotaneet tiedot, sekä Sonyn Japanin sivuilleen pystymä teaser-saitti kuitenkin lupailevat, että Sonyn miniläppärin julkistaminen ei enää ole kovinkaan kaukana.

Viimeisimpien tietojen mukaan Sonyn minikannettava tulisi sisältämään seuraavia ominaisuuksia:

  • 1,3 ghz intel-prosessori
  • Vista Home Premium tai Vista Basic -käyttöjärjestelmä
  • 8-tuuman LED-valaistu näyttö 1600×768 pikselin resoluutiolla!
  • Bluetooth
  • 802.11b/g/n WiFi
  • HSPAA
  • 60GB perinteinen kovalevy tai jopa 128GB SSD -kovalevy
  • Väreissä löytyy punainen, kulta tai musta
  • Äärimmäisen pieni, eli pituus noin 24cm ja leveys noin 11,5cm

Mikäli yllä mainitut speksit pitävät kutinsa, Sonyn minikannettava tulisi olemaan markkinoilla olevista minikannettavista pienikokoisin. Yllä mainittujen tietojen perusteella arvioiden, kone ei myöskään varmasti tule kilpailemaan pienten kannettavien edullisimmassa hintaluokassa.

Lähteet: www.engadget.com ja sonyinsider.com

Bookmark and Share

Minikannettavien maihinnousu: Asus Eee PC, Acer Aspire One, Dell E, HP Mini Note vai MSI Wind

Edullisten ja pienten, ominaisuuksiltaan karsittujen kannettavien tietokoneiden suosio sai alkuna viime kesänä, tietokonevalmistaja Asuksen julkistettua pienikokoisen, Linux käyttöjärjestelmällä ja flash-kovalevyllä varustetun Eee PC:n. Laite oli alun perin suunnattu lähinnä koululaisille ensimmäiseksi tietokoneeksi, jolla pystyisi tekemään tietokoneelta vaaditut perusasiat, kuten nettisurffailun, tekstinkäsittelyn ja sähköpostien lukemisen. Täkynä laitteella olisivat pieni koko ja tietenkin edullinen, alle 300 dollarin hinta.

Kaikkien suureksi yllätykseksi Asuksen konsepti osui kuitenkin kultasuoneen. Eee PC:n halusi omakseen koululaisten ohella massiivinen joukko aikuisia, jotka olivat hiljaa kaipailleet kevyttä ja edullista kakkostietokonetta vaikkapa aina mukana olkalaukussa kannettavaksi muistiinpanovälineeksi. Sittemmin malli on myynyt maailmalla jo miljoonia kappaleita, konseptin suurimpien ongelmien liittyessä lähinnä räjähtäneen kysynnän luomiin toimitusvaikeuksiin.

Vuoden verran Asus saikin nauttia hittikonseptinsa hedelmistä lähes suveneeristi. Vasta tänä kesänä kilpailevat tietokonevalmistajat ovat ehtineet markkinoille omien, Asuksen keksimän konseptin mukaisten minikannettaviensa kanssa. Tässä lyhyt katsaus siihen, mitä minikannettavien markkinoilla on nyt ja lähitulevaisuudessa tarjolla.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Bookmark and Share

MSI Wind -minikannettavan ennakkoarvio

MSI Wind minikannettavan videoesittely

Teknologiasaitti Crave on saanut ennakkotestaukseen kesäkuun alussa kauppoihin saapuvan MSI Wind -minikannettavan. Ensiarvion perusteella Asus Eee PC:n kanssa samoista markkinoista kilpailemaan suunniteltu minikannettava tuntuu vaikuttavan varsin kelpo laitteelta. Varsinkin laitteen näppäimistö, näyttö ja suorituskyky (Jopa Windows XP:llä) saavat arvostelijalta kehuja. Myöskin yleisellä tasolla MSI Wind tuntuu olevan karvan verran Asus Eee PC 900 konetta edellä. Negatiivisina ominaisuuksina mainitaan laitteen hieman Eee PC:tä suurempi koko ja paino (1,3kg), sekä tehoton näytönohjain.

Laitteen spekseistä tiedetään kertoa tarkemmin jo seuraavaa

  • 80 Gb kovalevy
  • 1 Gt keskusmuistia
  • Bluetooth
  • LAN/WLAN
  • 3 x USB
  • 10″ näyttö 1,024×600 resoluutiolla
  • Akunkesto 3-4 tuntia
  • 4-in-1 muistikortinlukija
  • Sisäänrakennetut kaiutin ja mikrofoni
  • 1,3 Megapikselin webbikamera
  • VGA -liitäntä ulkoista näyttöä varten

Laitteen prosessori on vielä salaisuus ja tämä selviää ensi viikolla laitteen julkistamisen yhteydessä. Hintaa laitteen XP-versiolle on tulossa Brittein saarilla £329, eli samassa hintaluokassa ollaan, kuin Eee PC 900. Laitteen Linux -version luvataan tosin olevan tästä vielä merkittävästi edullisempi.
Laitteen videoarvostelu löytyy katsottavaksi osoitteessa crave.cnet.co.uk

Bookmark and Share

Asus Eee PC:n kestävyys testissä

Asuksen suosittu minikannettava Eee PC (jota odottelemme edelleenkin suomen markkinoille) ei pidä sisällään juurikaan liikkuvia osia. Oheisella ranskalaisella videolla testataankin minkälaista rääkkiä kyseinen laite sitten oikein kestää.

Bookmark and Share