Light Touch luo mistä tahansa pinnasta 10″ kostetusnäytön

light-touch1

’n Light Touch-miniprojektori tekee mistä tahansa pinnalle 10-tuumaisen monikosketusnäytön. Laitetta voi käyttää multimediasoittimena kahden gigan sisäisen muistin tai jopa 32 giga MicroSD-kortin turvin. Videoita ja kuvia saa tarkastella WVGA-tasoisella resoluutiolla.

’n voi myös yhdistää tietokoneeseen tai muuhun laitteeseen BlueToothilla tai WiFi’llä ja laitetta siis voi käyttää niiden ohjaamiseen. Käyttösovelluksia Light Touchille löytyy varmasti myös muualta kuin tavanomaisen kuluttajakäytön piiristä. Allaolevassa kuvassa sitä esimerkiksi käytetään elektronisena ruokalistana.

(Gizmodon kautta)

light-touch2

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (21 arviota, keskiarvo: 4.52/5)

Videoprojektorilla varustettu Samsung W7900 “The Show” kännykkä testissä

show41

Vaikka kiinalaiset puhelinvalmistajat ehtivätkin tuomaan ensimmäisenä markkinoille pienikokoisella videoprojektorilla varustetun kännykän, niin on ainakin omien tietojeni mukaan ensimmäinen videotykillä varusttu ns. “laatukännykkä”.

Puhelimen ominaisuuksiin tulee kuulumaan mm. seuraavaa:

  • : 10 lumenia, 480 by 320 pikseliä, maksimi 50-tuuman projisio
  • :  240x400pikseliä, 3.2-tuumaa
  • Radio: 3G HSDPA 7.2Mbps
  • Kolmitaajuus  (900/1800/1900 MHz)
  • Kaksi kameraa 5-megapikseliä kuvaukseen, VGA videopuheluita varten
  • kiihtyvyyssensori
  • digitaalinen televisio
  • mitat: 11,2 x 5,9 x  1,8 cm

Popsci.com nettijulkaisu on jo päässyt testailemaan kyseistä laitetta ja ensivaikutelma on todella lupaava. Varsinkin riittävän pimeässä testattuna kännykän vaikuttaa oikein toimivalta ratkaisultä.

Puhelin on näillä näkymin tulossa myyntiin aluksi ainoastaan Koreassa. Julkaisuajankohta ja hinta myös täällä ovat kuitenkin vielä täysin hämärän peitossa.

Popsci.com sivuston tekemä videoarvio kännykästä hypyn jälkeen

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (12 arviota, keskiarvo: 4.08/5)

3M MPro110 picoprojektori tulee myyntiin tässä kuussa

Taskun mahtuvien “picoprojektorien” aika näyttäisi olevan “virallisesti” alkanut. jo tässä kuussa kauppoihin saapuu -merkkinen mallia MPro110. LED-teknologiaan perustuva kykenee esittämään esimerkiksi videota, valokuvia tai powerpoint-esityksiä seinälle maksimissaan 1,27 metrin levyisinä projektioina. 152 gramman painoinen ja 11.5 x 5 x 2.2 cm kokoinen laite kulkee siis mainiosti aina mukana siis läppärilaukussa valmiina esityksiä varten. Miniprojektorin ehdottomasti heikoin kohta on vielä toistaiseksi akun kesto. Sisäänrakennetusta Litium-ion akusta riittää hönkää nimittäin ainoastaan noin tunnin mittaisia esityksiä varten.

Syyskuun 30. päivä kauppoihin saapuvalla projektorilla on hintaa 359 dollaria, eli noin 240 euroa. Yllättävän edullinen laite siis mielestäni ensimmäisen sukupolven miniprojektoriksi. Laitetta valmistava 3M toivoo saavansa vuoden sisällä markkinoille teknologiaansa perustuvan, kännykkään integroidun miniprojektorin.

Mitä käyttöä sinä keksisit picoprojektorille taskussasi?

Lähteet: www.popsci.com, www.presseportal.de

Mainos: Lue Patrik Antonius, pokeriammattilaisen ryysyistä rikkauksiin tarina Pokerista.fi.

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 arviota, keskiarvo: 4.11/5)

Asus esitteli Computex messuilla kannettavan tietokoneen integroidulla videotykillä

 Asus esitteli Computex messuilla kannettavaa integroidulla videotykillä

Parhaillaan meneillään olevilla messuilla, tietokonevalmistaja Asuksen osastolla on esitelty varsin mielenkiintoisen oloista tietokoneuutuutta. Ulkoisesti varsin perinteiseltä vaikuttavan kannettavan tietokoneen erikoisuus on näytön yläpuolelle sijoitettu, tulitikkurasian kokoinen kääntyvä palikka, joka tarkastelun myötä paljastuu pienikokoiseksi videoprojektoriksi. Kyseisen kaltaisia miniprojektoreita ollaan odoteltu markkinoille jo jonkin aikaa esimerkiksi kännykän sisälle integroituna, mutta nyt näemme vastaavaa teknologiaa ensimmäistä kertaa integroituna kannettavaan tietokoneeseen.

Tietokonemallin prototyypistä ei ollut messuilla enempää tietoa saatavilla, eikä projektorin kuvan laadun arvioiminen onnistunut kirkkaassa valaistuksena. Konseptina silti erittäin mielenkiintoinen!

Kautta: teknolelu.fi ja pcper.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (11 arviota, keskiarvo: 4.27/5)

Microvision SHOW -miniprojektori esitelty

Microvision SHOW -Picoprojektori esitelty

Yksi tämän hetken kohutuimmista uusista AV-teknologioista on ehdottomasti taskuun sopivat minivideoprojektorit. minikokoista projektoriteknologiaa kehittänyt on nyt esitellyt speksejä tulevien CES-messujen yhteydessä demoamastaan -projektorista. Miniprojektorin kerrotaan pystyvän 848×640 pikselin WVGA resoluutioon, joka saadaan projisoitua 12″ koosta aina 100″ tuuman kokoiseen kuvaan asti. Projektorin sisäänrakennetuista akuista riittää virtaa noin 2,5 tunniksi, eli mainiosti yhden normaalimittaisen elokuvan katsomista varten. Yritys kertoo, että projektorin ohjelmalähteeksi voidaan kytkeä esimerkiksi kannettava tietokone, matkapuhelin, kannettava videosoitin tai digitaalikamera. Projektorin liitännöistä ei tosin löydy vielä tarkempaa tietoa.

Odottelemme siis mielenkiinnolla vielä tietoja projektorin kauppoihin saapumisajankohdasta, sekä tietoja, mihin hintaan oman mikroprojektorin saa hankittua taskuunsa.

Lähde: phx.corporate-ir.net

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (16 arviota, keskiarvo: 4.38/5)

Ex-Time -rannekello projisioi ajan kädellesi

pkello.jpg

Suunnittelija nimeltä on toteuttanut visionsa kellosta, joka sisältää miniprojektorin. on rannerenkaan tyylinen ja sen pinta toimii kokonaisuudessa näyttönä. Näin aika ja päivämäärä liikkuu nauhamaisesti kellon ympäri. Laitteen kyljessä on kynnenkokoinen , joka heijastaa kellonajan kämmenensivuun nappia painettaessa.

Idea on mielestäni mielenkiintoinen, mutta kenties tässä on vähän liikaa. Tai sitten liian vähän. Samalla projektorilla voitaisiin heijastaa vaikka elokuva kämmenelle, ja toisaalta kello itsessään näyttää ajan selkeästi. Ehkä pelkkä ohut varustettuna projektorilla, johon saisi muistikortin olisi käytännöllisempi.

Lähde: blog.scifi.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (13 arviota, keskiarvo: 4.00/5)

Kännykkään integroitu nanoprojektori tulossa syyskuussa

Kännykkään integroity nanoporjektori tulossa syyskuussa

Taskukokoisia Nanoprojektoreita kehittänyt Explay esitteli toukokuussa messuilla ensimmäisen teknologiaa hyödyntävän kaupallisen Nanoprojektorin. Nanoprojektoreita myöskin kehittävä Etelä-Korealainen Iljin Display on nyt julkaissut tiedotteen, jonka mukaan yritys on tuomassa ensimmäiset matkapuhelimeen integroitavat nanoprojektorit markkinoille jo syyskuussa. Iljin on tehnyt yksinoikeuden takaavan sopimuksen SK Telecom nimisen kännykkävalmistajan kanssa, joka sopimuksen mukaan saa ensimmäiset massatuotetut nanoprojektorit kännyköihinsä integroitavaksi ensi syyskuussa.

Maksimissaan 20 tuuman kuvan heijastavan nanoprojektorin odotetaan mullistavan kännykkään tallennetun sisällön jakaminen. Enää kännykkäkuvia ja videoita ei tarvitsisi tihrustella pieneltä näytöltä, kun sisältö voidaan heijastaa mille tahansa sopivalle pinnalle kaikkien ihasteltavaksi.

Lähde: www.fareastgizmos.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (23 arviota, keskiarvo: 4.39/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!