Naulataidetta ja hammastikkutaidetta

Naulataidetta ja hammastikkutaidetta

Albanialainen taiteilija nimeltään Saimir Strati valmistaa taideteoksia esimerkiksi nauloista ja hammastikuista. Taiteilija itse vertaa tekniikkaansa tietokoneen pikselitaiteeseen, jossa kuva muodostuu eri kokoisista pisteistä. Tässä tapauksessa pikselien virkaa ajavat kuitenkin naulojen kannat ja hammastikkujen päät. Da Vinciä esittävään naulateokseen taiteilija kertoo käyttäneensä yhteensä noin 400 kiloa nauloja.

hammastikkutaidetta

Todella hienoa jälkeä kaiken kaikkiaan. Sääliksi käy silti taiteilijan mahdollisia seinänaapureita.

Lähde: www.makezine.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (18 arviota, keskiarvo: 3.78/5)

Päättymätön mosaiikkikuva, sekä ohjeet kuinka teet mosaiikkikuvia itse?

Päättymätön mosaiikkikuva

Useasta pienestä kuvasta koostuvat yhden suuren kuvan muodostavat mosaiikkikuvat ovat ainakin omasta mielestäni aina yhtä hauskoja ja mielenkiintoisia. Tässä siis mosaiikkikuva-ilmiön kunniaksi muutama webistä löytyvä mosaiikkikuviin liittyvä sovellus.

Yllä olevassa kuvassa ensimmäinen (Shockwaven selaimeen vaativa) sovellus, jonka avulla voidaan “zoomata” kuvan sisälle loputtoman syvälle. Sovellus löytyy webistä täältä.

Vieläkin hauskempaa, kun muiden tekemien mosaiikkikuvien katseleminen on tietysti mosaiikkikuvien tekeminen itse. Tämä onnistuu varmasti helpoiten Image Mosaic Generator nimisellä web-sovelluksella, johon tarvitsee ainoastaan ladata oma kuva, jonka perusteella ohjelma luo mosaiikkikuvan automaattisesti mosaiikkikuvan. Tämä ohjelma löytyy kokeiltavaksi täältä.

mosaiikkikuva

Jos haluat itse määrittää sekä pikkukuvat, että suuren kuvan, joiden perusteella mosaiikki luodaan, onnistuu myös tämä ilma ohjelmien asentelemista koneelle, suoraan on-line sovelluksen avulla. Tämän linkin takaa löytyy nimittäin Mosaic Maker niminen sovellus, jolla kuvat voidaan hakea suoraan omista Flickr kuvapaveluun tallennetuista.

Viimeinen vaihtoehto on ladata koneelle freeware Photo Mosaic Maker (Rajoitettu. Täysi versio köyhdyttää ostajaansa 25,- Taalaa) , jonka avulla voidaan sitten luoda jo vaikkapa seinän kokoisia valokuvamosaiikkeja omista digikuvavarastoista. Viimeksi mainittu sovellus löytyy täältä.

Sitten vaan kaikki luomaan omia hauskoja mosaiikkikuvia!

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (18 arviota, keskiarvo: 4.39/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!