DMY 2011: Kierrätysmuovista valmistetut Endless-tuolit

Viime viikonloppuna allekirjoittaneella oli mahdollisuus tutustua Berliinin DMY 2011 messuilla muotoilun hetken trendeihin. Kiitos messujen suomifokuksen, messuilla vilisi myös suomalaisia kuin Mikkelin torilla konsanaan. Yleisesti ottaen fokus on designin maailmassa siirtymässä selvästi perinteisellä tavalla massatuotetuista tuotteista kohden tuotantomenetelmiä, joissa asiat valmistetaan lähempänä loppukäyttäjää. Siirrytään siis kohden tuotantoa, jossa käyttäjä shoppailee netistä tarvitsemansa tuotteen mallin, joiden perusteella tuote valmistutetaan itse esimerkiksi paikkakunnalta löytyvässä pikamallinnuspajassa. Myös kierrätysmateriaalien käyttäminen raakamateriaalina on selvästi edelleen nouseva trendi.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta paikallisesta, kierrätysmateriaaliin perustuvasta tuotannosta on hollantilaisen muotoilijan nimeltään Dirk Van Der Kooij valmistama tuotantolaitos, jossa vanhasta teollisuusrobotista on modattu kierrätysmuovista esimerkiksi tuoleja ja pöytiä valmistava tuotanto. Robotti sulattaa vanhojen jääkaappien muoviosista rouhittua muovipurua hammastahnaa muistuttavana lankana ohjelmoitua rataa pitkin, ja valmistaa kestäviä, täysin kierrätysmateriaalista koostuvia muovituoleja. Muotilija on nimennyt tuolit päättymättömään muovinaruun perustuvan valmistusmenetelmän mukaan Endless-tuoleiksi.

Mikä hienointa – menetelmällä valmistetun tuolin, pöydän, tai muun esineen muotoa ja yksityiskohtia on helppo muuttaa lennosta, eikä tiettyä tuolimallia tarvitse välttämättä valmistaa enempää kuin yhden kappaleen erä. Tällainen tuotantomalli ei mitenkään olisi mahdollista muovituolien tavalliseen, muotteihin perustuvalla valmistusmenetelmällä.

Dirkin tuolitehdasta esittelevä video hypyn jälkeen

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (15 arviota, keskiarvo: 4.27/5)

Sam Durant: Porcelain Chairs -porsliinituolit ovat kuin muovia

Sam Durant ottaa kantaa kiinalaiseen halpatuotantoon tekemällä muovisesta “rihkama”-rantatuolista posliinisen version. Ironisinta on tietenkin se, että käsityönä valmistetut uniikit kappaleet on tuotettu juurikin Kiinassa. Muotit otettiin muovituoleista ja lopputulos on viimeistelty kauniilla värillä ja lasituksella.

Toisaalta kaiken kestävät muovimuodot tässä materiaalissa saavat herkkyyttä herkästi särkyvästä savesta. Vaikea sanoa kuinka raskasta istujaa tuoli kestää. Jos tästä saisi kestävän version, se täytyisi ehdottomasti lanseerata Suomen terassituoliksi, nyt kun muoviset vastaavat on kielletty.

Lähde: www.samdurant.com (via www.curatedmag.com)

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (15 arviota, keskiarvo: 2.73/5)

Muovituolivalaita

Muovituolivalaita

Brian Jungen on tehnyt veistokset käyttämällä materiaalina muovituolien palasia. Metrin pituiset orgaanisia muotoja jäljittelevät teokset näyttävät kuinka jokapäiväisten esineiden muotoilusta löytyy luonnollisia muotoja. Muovihan säilyy kauan. Mitäköhän arkeologit ajattelevat 10000 vuoden päästä kun kaivavat nämä hiekasta.

Lähde: www.catrionajeffries.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (10 arviota, keskiarvo: 3.20/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!