Supersize Bed – Nukkumista ranskalaisten seassa

ranskalainen_sänky

Vaikka pikaruoka on tuskin kenenkään mielestä kovin terveellistä, niin toisaalta se myös maistuu tästä huolimatta monelle ihmiselle. Sen sijaan ranskanperunoiden kanssa nukkuminen ei ole niin yleistä. Supersize Bed on sänky, joka kuitenkin mahdollistaa jälkimmäisen aktiviteetin. [Lue lisää…]

Maailman ensimmäinen lasagne-kolmioleipä on ravintoarvoiltaan suuri

Daily Mail uutisoi jo jonkin aikaa sitten huolestuneeseen sävyyn usalaisen Tescon Britannian markkinoille tuoman lasagne-kolmioleivän rasvamäärästä ja energia-arvoista. Alunperin tuotteessa piti mainosten mukaan olla 87 kilokaloria, mutta tuotteen saapuessa kauppoihin siinä olikin 565 kilokaloria ja 26,9 grammaa rasvaa. Näin ollen Tescon voikkari on kahden juustohampurilaisen veroinen rasvajätti ja sisältää lähes puolet kasvavan aikuisen päivittäisestä rasvantarpeesta vieläpä huonon rasvan muodossa.

Hyvä että näistä asioista tiedotetaan. Voisi täällä Suomessakin vertailla joskus kuinka paljon roiskeläpissäkin on kaloreita. Niissähän on melko runsaasti. Samoin kuin lihapiirakoissa ja kesäisen huolettomissa lörtsyissäkin. Toisaalta jos mitä tahansa vertaa hampurilaisten tai kebabien rasvamäärään, niin aika korkeissa rasvapitoisuuksissa mennään, ja puhutaan hampurilaisista joissa on yli megakalori energiaa per laaki. Siihen ranskikset ja sokerinen limsa päälle.

Lähde: www.dailymail.co.uk

Syma helikopterit ja muut hurjat radio-ohjattavat RC-lelut Superkauppa verkkokaupasta

Car Swivel Saucer, lautanen auton kupinpidikkeeseen

Car Swivel Saucer, lautanen auton kupinpidikkeeseen

Ammattiautoilijalle tulee varmasti usein ongelmaksi syöminen ajaessa. Jos pelkääjän paikalla on tilaa, niin siihen voi tietenkin jonkin tarjottimen virittää, mutta helposti ne nakkikukkaron majoneesit tipahtelevat ajamiseen keskittyessä puhtaalle plyyshiverhoilulle. Nyt on apua saatavana. Car Swivel Saucer on tarjotin, jonka voi virittää kupinpidikkeeseen. Pallonivel varressa toimii siten, että tarjottimen paikkaa ja korkeutta voi säädellä. Näin myös vieressä istuvan kaverin ruoat saadaan kätevästi samalle lautaselle. Hintaa innovaatiolla on 12,99 dollaria.

Lähde: www.collectionsetc.com