Mercedes suunnittelee lopettavansa bensiinikäyttöisten autojen valmistuksen vuoteen 2015 mennessä

Saksalaisella Mercedeksellä ollaan ilmeisesti herätty todellisuuteean, ja ymmärretty, että autoteollisuuden tulevaisuus ei pitkällä tähtäimellä voi perustuaa yksinomaan fossiilisilla polttoaineilla kulkeviin menopeleihiin. Oivallus on otettu Mersulla vastaan jopa niin konkreettisella tasolla, että autonvalmistaja suunnittelee, että tämän koko mallisto kulkisi seitsemän vuoden täysin ilman yksinomaan fossiilisiin polttoaineisiin persutuvia voimanlähteitä.

Tavoite aiotaan saavuttaa investoimalla huimat 10 miljardia euroa vaihtoehtoisten voimanlähteiden kehitykseen vielä ennen vuotta 2014. Potentiaalisia vaihtoehtoja korvaaviksi energianlähteiksi ovat polttokennot, sähkömoottorit, sekä huomattavasti nykyistä tehokkaammat polttomoottorit, jota käyttäisivät polttoaineinaan ensisijaisesti biopolttoaineita.

Hienoa Mersu!

Lähde: www.treehugger.com

RC Hummer Monster Truck -radio-ohjattava

petrol-powered-rc-hummer-monster-truck.jpg

Nyt olen jo niin kauan toivonut polttomoottoriradio-ohjattavaa, että kohta sellainen jostain putkahtaa. Sitten vaan sorakuopille ja urut auki! Esimerkiksi tällainen 70cm pitkä 1:5 Hummer-malli sopisi minulle. 26cc:n yksisylinterinen kaksitahtimoottori tarjoaa 80 km/h huippunopeuden. Iso pyörät mahdollistavat kulkemisen vähän epätasaisemmallakin maastolla. Takana on levyjarrut siltä varalta, että ihmisiä tulee eteen. Ikävä kyllä 483 euroa on liikaa minun kukkarolleni. Kenties ostan taas Wartburgin.

Lähde: www.boysstuff.co.uk

Ford GT radio-ohjattava kulkee 95km/h

ford-gt-rc-car_48.jpg

Tässä on miehekäs radio-ohjattava. Pituutta 1:5 Ford GT replikalla on lähes metri ja se kulkee 95km/h. Voimanlähteenä on 23cc moottori, joka hyrrää lyijyttömän bensiinin ja 2-tahtiöljyn sekoituksella. Pikaisen pysähtymisen takaavat levyjarrut. Myyjän sivuilla kehotetaan ottamaan yhteyttä pieneen autopajaan moottorin huoltoa ja tuunausta varten. Hintaa lelulla on $649. Tällä ei varmaan ihan missä vaan saa ajella.

Lähde: www.wowzzers.com

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!

Lightning Motorsin sähkökäyttöinen katupyörä

clipboard13.jpg

Lightning Motors on kasannut tämän litium-akusta energiansa ottavan Lightning Lithium -katupyörän. Äkkiseltään pyörä näyttää Yamahan R1:ltä, mutta jotain puuttuu. Koko moottori on hukassa, samoin pakoputket, jäähdytin, bensatankin korkki, vaihteisto ja kytkin. Tilalla on kasa keltaisia akkuja, sähkömoottori ja elektroninen kaasu.

Sähköisten moottoripyörien rakentelua on harrastettu jo jonkin aikaa. Keskeiseksi ongelmaksi on muodostunut lyijy-happo-akkujen suuri massa suhteessa tehoon. Joten on jouduttu tinkimään nopeudesta, jotta toimintasäde lataamisen suhteen olisi kohtuullinen. LiFePO4- eli LiFe-akut on valmistettu litium-rauta-fosfaatista, ja vasta äskettäin niiden hinta on pudonnut kohtuulliseksi. Nämä maksavat neljä kertaa niin paljon kuin lyijy-happo-akut, mutta ovat puolet kevyempiä, kestävät 10 kertaa yhtä kauan ja takaavat kolme kertaa yhtä pitkän toimintasäteen yhdellä latauksella.

Tässä pyörässä on 28 akkua, joista jokainen on kapasiteetiltaan 90 ampeerituntia, jännitteeltään 3,2V ja massaltaan 3kg. Yhteensä ne painavat vähemmän kuin polttomoottorin poistetut osat. Akut on aseteltu mahdollisimman hyvin kaikki tila hyödyntäen ja kuitenkin siten, että alkuperäinen painon jakautuminen pyörässä säilyisi. Moottori tuottaa 70 hevosvoimaa ja huippunopeus on 160km/h. Vaihteita ei ole ja pyörä on käytännössä äänetön. Tosin uutisen ohessa olleella videolla ajaminen kuulosti lähinnä radio-ohjattavan surinalta.

Muunnos polttomoottori Yamahasta sähköpyöräksi tuli maksamaan kaikkiaan $15000. Hankkeen omistajat Richard Hatfield ja Todd Kollin toivovat saavansa markkinoille sarjatuotantomallin kohtuuhintaan. Lisäksi suunnitteilla on pienempi $6,000-$8,000 maksava malli. Sähköpyörät ovat jatkuvasti kiinnostuksen kohteena ja niiden arvellaan yleistyvän bensan hinnan noustessa ja akkujen hinnan laskiessa.

Lähde: http://www.latimes.com (sisältää videon)

Toimiva V8 moottorin pienoismalli

Toimiva V8 moottorin pienoismalli

Eräs rakentelija on ottanut projektikseen rakentaa tällaisen toimivan V8 moottorin pienoismallin. Video moottorista käynnissä seuraavan linkin jälkeen

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>