Kauko-ohjattava puutarhaletku

Kauko-ohjattava puutarhaletku

Tällaisella hoituu pihan kastelu kätevästi vaikka ikkunasta osoittamalla. Kunhan vain ovat kastelulaitteet valmiiksi asetettu. Toimintasäde on 30 metriä. Käyköhän tässä nyt kuitenkin niin, että kun naapuri hermostuu digiboksinsa kaukosäätimeen, lähtee puutarhaletku suihkuttamaan vettä. Hintaa $69,99.

Lähde: www.bookofjoe.com

Kukkaruukku kallistuu kun kukka tarvitsee vettä

Kukkaruukku kallistuu kun kukka tarvitsee vettä

Samgmin Bae on kehittänyt yksinkertaisen idean, jotta muistaisi kastella kukat. Kukkaruukun pohjassa on paino toisella puolella. Toisella puolella oleva altakasteluvesi tasapainottaa ruukun siten. että se pysyy pystyssä. Kun kasvi on imenyt kaiken nesteen, ruukku kallistuu ja siitä sitten huomaa kastelun tarpeen. Erikoista.

Lähde: www.yankodesign.com

Itävä käyntikortti

Itävä käyntikortti

Tässä mainio esimerkki graafisesta suunnittelusta kiinnostuneille siitä, kuinka käyntikortista voidaan suunnitella omaperäinen ja hyvin mieleen jäävä. Homma toimii tässä konseptissa siten, että käyntikortin alareuna kastetaan vaikkapa vesilasiin. Kastelusta neljän päivän kuluessa kortin yläpäästä alkaa sitten rehottamaan vehreää kasvustoa. Eiköhän se kortin antajan nimikin siinä siinä puutarhanhoidon lomassa jää sitten mieleen. Idea on Jamie Wieck nimisen graafisen suunnittelijan käsialaa.

Lähde: www.jamiewieck.com

Mainos! Onko liikakilot ongelma? Apu saattaa löytyä Quick-laastareista - koetilaus nyt vain 0,20 €

Pystysuuntaisia puutarhoja

Pystysuuntainen puutarha 

Ranskalainen putarhuri nimeltään Patrick Blanc on kehittänyt oman metodinsa, jonka avulla hän on istuttanut “pystysuuntaisia” puutarhoja rakennusten seilille ympäri maailman.  Metodissa kasvien istuttamiseen ei käytetä ollenkaan multaa ja kasvien kastelu, sekä ravinnon saanti on täysin automatisoitua.

Pystysuuntainen, eli vertikaalinen puutarha voidaan istuttaa mille tahansa ulko, tai sisäpinnalle ilmasto-olosuhteista riippumatta.

puutarha kodin seinä

Patric Blank on istuttaut pystysuuntaisia puutarhojaan merkittävien rakennusten seinille jo 1970-luvulta asti. Mikäli haluat omalle seinällesi saman kaltaisen puutarhateoksen, yhteystiedot löytyvät itsensä puutarhurin kotisivuilta.

Lähde: pingmag.jp

Pimeässä loistava sora

valosora.jpgJos etsit jotakin mautonta kotipuutarhasi koristukseksi, mutta Puutarhatontut tuntuvat liian tavanomaiselta, niin miksi et kokeilisi pimeässä loistavaa Sorahiekkaa?

Myös japanilaistyylinen kivipuutarhasi saisi tästä varmasti uutta ilmetta saattaen naapurit samalla vähintäänkin hämmentyneiksi. Valaisuaikaa pimeässä loistaville granuuleille luvataan 6 tuntia täyteen auringon valossa latauduttuaan.

Sorahiekkaa myydään 350 granuulin pakkauksissa Jenkkiläisessä verkkokaupassa hintaan $9,99

Lähde: www.collectionsetc.com