InterLock pitää pyörän lukossa

 

Pyörävarkaita on oikeastaan kahta tyyppiä. Ensimmäinen ryhmä on sellainen, joka varastaa pyöriä “ammatikseen” eli katkaisee lukot voimapihdeillä ja heittää pyöräraukan pakettiauton perälle. Sitten toisaalta on niitä, jotka baari-illan päätteeksi päättävät “lainata” lähintä polkimilla varustettua kulkupeliä kotimatkansa helpottamiseksi.

Usein jälkimmäisistä pääsee helposti eroon, mikäli lukitsee polkupyöränsä edes jotenkin. Joskus vain ei satu muistamaan ottaa lukkoa mukaan tai ei vaivaudu sitä pujottamaan kinnitettäväksi. [Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (5 arviota, keskiarvo: 3.20/5)

Yhden pyörän ihme

Kesää odotellessa on mukavaa selailla kaksipyöräisten kuvastoja. Mikäli haluaisi sen sijaan kokeilla jotain muuta vaihtelun vuoksi, kannattaa suunnata alhaalta löytyvän linkin sivustolle. Aivan uudesta tuotteesta ei tällä kertaa kuitenkaan ole kyse, sillä kyseinen menopeli on suunniteltu Ranskassa jo vuonna 1869. Alankomainen yritys on väsännyt kyseistä designiä vastaavan “yksipyöräisen” ajoneuvon, jolla pääsee 31 kuutioisen ja 1½ hevosvoimaisen moottorin avulla aina 40km/h asti. [Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (4 arviota, keskiarvo: 5.00/5)

Testissä Nokia X7, Nokia Ovi Maps ja Helkama Jopo

Sain testiin otsikon mukaisen laiteyhdistelmän, eli X7 -älypuhelimen Ovi Maps -karttapalvelulla varustettuna ja 3 -polkupyörän. Tämän erikoisen kombinaation taustalla on ilmeisesti Nokian kesäkampanja, jossa voi voittaa itselleen Nokia-puhelimen ja Jopon. Ajattelin tässä artikkelissa kertoa tasapuolisesti niin itse X7:n  raudasta, uusitusta Anna (eli PR2) versiosta sekä Helkama 3 -polkupyörästä.

[Read more...]

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (19 arviota, keskiarvo: 1.95/5)

Bitchcruiser Bike on …

Bitchcruiser Bike on ...

Tällä kertaa hieman esineellistävä hilavitkutin. Toivottavasti emme loukkaa tällä artikkelilla lukijakuntaamme. Muuten ihan menevä idea ja herättää varmasti aiheen mukaista pahennusta. Mitäköhän tyttöystävä tykkää…

Lähde: www.random-good-stuff.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (28 arviota, keskiarvo: 4.36/5)

ATC2K Waterproof Action Camera, tarpeellinen hankinta pyöräkikkailijoille

ATC2K Waterproof Action Camera, tarpeellinen hankinta pyöräkikkailijoille

Harmittaako, kun parhaat pyöräilytemput onnistuvat silloin kun ei ole yleisöä? ATC2K on sopiva ostos sinulle. kiinnitetään pyörän ohjaustankoon ja se tallentaa 30fps nopeudella ainakin sen, mihin eturengas osoittaa. on vedenpitävä ja painaa 200 grammaa. Tallennusmuotona on valittavana eri resoluutioista 2Gt muistikortille avi-muodossa. Kameran voi kiinnittää myös kypärään. Hintaa ostokselle kertyy 120 euroa.

Lähde: www.actioncameras.co.uk

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 arviota, keskiarvo: 3.89/5)

Polkupyöräkaruselli

Polkupyöräkaruselli

Robert Wechsler löysi yhdeksän pyörää ja rakensi niistä yhden pitkän karusellimuodostelman. Tällä sitten sotketaan rinkulassa päämäärättömästi. Rakennelma on purettavissa ja pyöriä voidaan myös mitä ilmeisimmin lisätä ja vähentää. Hauska keksintö.

Lähde: www.robertwechsler.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 arviota, keskiarvo: 3.56/5)

Pyörätelineeseen yhdistetty pyörän pumppu

Pyörätelineeseen yhdistetty pyörän pumppu

Hollantilaiset jaksavat aina piristää kaupunkikuvaa rohkeasti ja keksiä keinoja helpottaa pyöräilyä. Muistattehan mm. nämä artikkelit:
Hollantilainen River City sai jokensa takaisin
,
Hienosti maalattuja satelliittiantenneja
,
Hollantiin värjätyllä lasilla päällystetty mediatalo
. Nyt uudessa hollantilaisessa kaupunginosassa, Ypenburgissa on keksitty yhdistää () pyörätelineeseen. Ja se on vielä kunnon kokoinen ja hitsattu kiinni, ettei heti irtoa. Hieno idea!

Lähde: www.heklucht.nl

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (13 arviota, keskiarvo: 4.23/5)

Athlete-ajuri tutkimaan Kuuta

NASAn on kehittämässä uudenlaista laitetta, jolla voitaisiin liikkua näppärästi Kuun pinnalla. “All-Terrain Hex-Limbed Extra-Terrestrial Explorer” eli on monipuolinen alusta, jolla voidaan toimia vaihtelevassa maastossa. Pitkällä tähtäimellä tarkoituksena on rakentaa pysyvä tutkinta-tukikohta Kuuhun, josta joskus voidaan lähteä Marsiin.

Athlete on suunniteltu lähettää kymmenen vuoden sisällä Kuuhun. Laitteessa on kuusi jalkaa ja heksagonaali alusta. Alustalle voidaan kiinnittää tavaraa tai asuinyksikkö. Kamerat ympäröivät laitteen kylkiä. Pyörän voi lukita ja käyttää jalkana kävelyyn vaikaessa maastossa. Lisäksi jokaiseen jalkaan voi liittää työkalun, kuten poran ja käyttää pyörivää liikettä poraamiseen. Videon prototyyppi on kooltaan puolet siitä mitä lopullinen laite tulee olemaan, joten kehitystyötä on vielä tehtävänä.

Mitä mieltä olette seuraavasta? (Titan on Saturnuksen suurin , ja sillä on tiheä .)

Mistä tullaan tekemään seuraavien kymmenien vuosien aikana ihmisten elämään eniten vaikuttavat löydöt?
Näytä tulokset

Lähde: www.jpl.nasa.gov

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (6 arviota, keskiarvo: 3.67/5)

Ruostetarrat varkaanestoksi

ruostetarra.jpg

Mikäs paremmin karkoittaa kuin ruosteinen tai . Lontoosta teki tämän päätelmän ja kehitti ruostetarrat. Hän ei takaa, että niiden liimaaminen autoon tai pyörään estäisi varkauden, mutta ainakaan hänen pyöräänsä ei ole varastettu Lontoon keskustasta 13 päivään, mikä hänen kokemuksensa mukaan vastaa seitsemää vuotta maaseudulla. Tiedä häntä. Toivottavasti tarrat saa myös pois.

Lähde: www.dominicwilcox.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (13 arviota, keskiarvo: 3.92/5)

Suzuki Biplane -pyöräkonsepti

suzuki-biplane.jpg

Suzuki on esitellyt tämän Biplane pyöräkonseptin :ssa. Inspiraation lähteenä on ollut Wrightin veljesten kaksitaso. Kai se on tuo penkki tai jokin, mutta muuten pyörästä ei kyllä tule kaksitaso mieleen vaan enemmänkin vaikkapa Akira-sarjakuvissa esiintynyt . Kenties tulevassa versiossa aukeaa siivet ja — tai sitten ei. Hienolta näyttää joka tapauksessa. Tuotantomallia ja ässä-arpavoittoa odotellessa.

Lähde: jalopnik.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 3.93/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!