Israel esitteli miehittämättömät Guardium puolustusajoneuvot - palestiinalaisten työmatkat hankaloituvat entisestään

robotti_auto_guardium.jpg

Israel on esitellyt hiljattain uuden sukupolven miehittämättömät puolustusrobotit, joiden avulla on tarkoitus voida turvata rajattu alue tehokkaasti ilman täällä partioivia ihmisiä. Oma veikkaukseni on, että robottiautot on suunniteltu tarjoamaan lisäestettä Israelin miehittämälleen alueelle Länsirannalle rakentamalle, kyseenalaista kunniaa saaneelle muurille.

 

Oheisella, robottiauton toimintaa esittelevällä videolla laite torjuu huppupäitä kehottamalla näitä alkuun poistumaan “nätisti”. Mikäli huppupää ei kehotuksesta poistu, sumutetaan tämän päälle valkoista savua. Seuraava vaihe olisi lienee konekiväärituli vanhaan kunnon ED-209 -tyyliin. Voi ihmiset.

Lähde: www.engadget.com

Robottiauto, joka ajaa ilman kuljettajaa

 

Jo Ritari Ässän ajoista olemme odottaneet autoja, jotka olisivat riittävän älykkäitä selviämään liikenteessä ilman ohjaksissa olevaa ihmistä. Uusin yrittäjä tämän utopian toteuttamisessa on Yhdysvaltain asevoimien tutkimusyksikkö DARPA, joka on kehittämässä itsestään ohjautuvaa autoa.

Chrysler Tahoe mallien auton ympärille rakennettu robottiauto nimeltään ‘Boss’ on varustettu tutkilla, 25 lasertunnistimella, sekä videokameroilla, joiden avulla auto kykenee navigoimaan liikenteessä, välttäen törmäykset täysin ilman ohjaavan ihmisen apua.

Robottiauto Boss tulee osallistumaan marraskuussa Urban Challenge kilpailuun, jossa robotit kisaavat nopeudessa 96 kilometrin taittamisesta urbaanissa ympäristössä.

Jää nähtäväksi, kauanko vielä tarvitsee odottaa, ennen kuin ensimmäiset kuskien toiminnasta riippumattomat autot nähdään julkisilla maanteillä. Lisää tietoa robottiautosta löytyy oheiselta videolta.

Lähde: cars.justelite.net