Fring tuo Skypen ja muut IP-puhelut iPhoneen

Apple iPhonen puheluominaisuudet laajenivat juuri merkittävästi, sillä IP-puhelinsovellusten kehittäjä Fring on vihdoin julkaissut version ohjelmastaan iPhonen ja iPod touch laitteiden omistajille. Ylivertaiseksi muihin pikaviestin- ja IP-puhelinsovelluksiin nähden Fringin tekee se, että sovelluksen avulla on mahdolista kirjautua sisään useaan palveluun samaan aikaan.  Esimerkiksi Skypen, Messengerin ja SIP -IP-puhelimen käyttäjä saa siis kaikkien palveluntarjoajien toiminnot käyttöönsä yhdellä sovelluksella. Kaiken kaikkiaan Fring tukee seuraavia protokollia: Skype, MSN messenger, Google talk, Twitter, Yahoo, AIM, ICQ, SIP.

Kokeilujen perusteella esimerkiksi Skype-puhelujen soittaminen sekä Skype-kontakteille, että Skype-out toimintoa käyttäen toimivat moitteetta. Sen sijaan käytössäni olevaa, SIP-protokollaa hyödyntävää Laajakaistapuhelin.net numeroa en vielä saanut toimimaan Fringin kanssa (odotellaan Laajakaistapuhelimen asiakaspalvelulta apua tähän)

Negatiivisena ominaisuutena mainittakoon, että operaattorien vaatimuksesta ip-puhelujen soittaminen onnistuu ainoastaan langattoman WLAN lähiverkon ylitse. 3G-datayhteyksien yli on mahdollista kyllä tekstichattailla, mutta äänipuhelujen soittaminen on estetty.

Tällä hetkellä tavoitettavuus sovelluksen kautta vaatii myös sen, että tämän on oltava erikseen käynnistettynä. Tähän ongelmaan on odotettavissa parannusta, kun Apple lanseeraa oman sovellusten push-palvelunsa iPhonelle lähitulevaisuudessa.

Joka tapauksessa kyseessä on varmasti yksi parhaista iPhonen sovelluksista tähän asti ja vieläpä ilmainen sellainen!

Linkki Fring -sovellukseen Apple iTunes verkkokaupassa

Skype for mobile tuo Skypen kännykkään

skype_for_mobile.jpg

Skypen tuloa kännykkämaailmaan laajemmassa mittakaavassa on odoteltu jo vuosia. Nyt viimein odotus palkitaan, sillä Skype on julkistanut beta-version suositusta puhelusoftastaan yli viidellekymmenelle suositulle Nokia, Samsung, Motorola ja Sony Ericsson puhelinmallille. Skype for Mobile -nimisen Kännykkä-Skypen toiminta perustuu chattitoimintojen osalta puhelimen datayhteyksiin. Kännykkä-Skypellä soitettaessa puhelut yhdistyvät puolestaan normaalin puhelun tapaan matkapuhelinverkon kautta.

Chattitoimintojen käyttäminen maksaa kännykkä-Skypellä ainoastaan normaalin datasiirtomaksun verran. Skypeen äänipuhelujen soittaminen puolestaan maksaa normaalin kotimaan matkapuhelun verran. Puheluja on Skype-sovelluksen avulla mahdollista soittaa myös ulkomaan puhelinnumeroihin, jolloin puheluista maksetaan matkapuheluhinnan lisäksi normaali Skype out puhelumaksu. Varsinkin kaukomaihin soitettasessa näin voi siis olla mahdollista säästää sievoinen summa.

Lisää tietoa sovelluksesta löytyy osoitteesta www.skype.com. Skype for mobile -sovelluksen betaversion saa vapaasti ladattua suoraan kännykällensä mobiiliselaimella osoitteesta skype.com/m. Myös lisää tuettuja kännykkämalleja luvataan lähiaikoina.

Oma puhelinmallini ei valitettavasti löydy tuettujen laitteiden listalta, mutta laittakaahan ihmeessä joku käyttökokemuksia kommentteihin, mikäli saatte sovelluksen pelittämään omalla puhelimellanne!

Mainos! Osta edullinen iPod mp3-soitin verkosta

Skype-toiminto julkaistu Sony PSP konsolille

Skype julkaistu Sony PSP konsolille

Sony PSP:lle eilen julkaistun ohjelmistopäivityksen numeroa 3,90 myötä konsoli sai viimein kauan odotetun Skype-ominaisuuden. Päivittämällä konsolin ohjelmiston uuteen versioon löytyy PSP:n valikosta täysiverinen siis täysiverinen Skypepuhelin. Puhelujen soittamiseksi tarvitaan lisäksi PSP konsolille sopiva kuulokemikrofoni. Ainakin teknologiablogi ubergizmo  on jo ehtinyt testailla PSP Skypeä ja todennut homman toimivaksi.

Sitten huonot uutiset: Skype -ominaisuus toimii ainoastaan uudemmissa PSP slim -malleissa. Tämän vuoksi allekirjoittanut ja muut “vanhan” Sony PSP konsolin omistajat eivät pääse ominaisuudesta nauttimaan.

BKBU-SKJ109/SV on näppäimistö-skype -yhdistelmä

BKBU-SKJ109/SV on näppäimistö-skype -yhdistelmä

Buffalo on esitellyt ainakin Japanissa tämän näppäränoloisen näppis-skype-yhdistelmän nimeltään BKBU-SKJ109/SV. Aika miehekäs luuri. Hintaa $65.

Lähde: dvice.com

Sony PSP saa Skypen

 Sony PSP saa Skypen

Sonyn CES-messuja pohjustavalta kampanjasivustolta on löytynyt maininta PSP konsolin uusista ominaisuuksista.  Varmasti mielenkiintoisimpana uutuutena käsikonsoli on saamassa ominaisuuden, joka mahdollistaa Skype-puheluiden soittamisen pelikonsolilla, tehden laitteesta siis langattoman Skype-puhelimen. CES-messut alkavat tulevana viikonloppuna, joten uuden ominaisuuden tuomaa softapäivitystä tuskin täytyy odottaa kovinkaan kauaa.

Lähde: www.ubergizmo.com

Ensimmäinen Skype-kännykkä nimeltään 3 Skypephone on esitelty

Ensimmäinen Skype-kännykkä nimeltään 3 Skypephone on esitelty

Internetpuhelujen palveluntarjoaja Skype on tänään julkistanut ensimmäisen täysiverisen Skype-matkapuhelimen. Yhteistyössä Brittiläisen teleoperaattori 3:en kanssa kehitetty puhelin pitää perinteisen GSM-puhelimen ohella sisällään monipuolisen Skype-puhelimen. Hienoa hommassa on ennen kaikkea, että kaikki Skype-puhelut ja pikaviestit ovat asiakkaalle täysin maksuttomia missä tahansa 3-operaattorin verkossa koti- tai ulkomailla.

Skype-ominaisuuden lisäksi puhelimessa on mm. 2 megapikselin kamera, MP3 soitin, muistikorttipaikka ja internet selain. Puhelimen hintakaan ei päätä huimaa, sillä Briteissä omansa saa Pre-paid sopimuksella varustettuna jo 49,95 Punnalla. Ja muita kulujahan ei ilmeisesti tule, mikäli puhelut rajoittuvat Skype-puheluihin.

Uutuuspuhelin on myynnissä heti Brittein saarilla ja Italiassa. Malli on tulossa pian kauppoihin myös Ruotsissa, Itävallassa, Australiassa, Tanskassa ja Hong Kongissa. Puhelinta on saatavina kolmea eri väriä.

Lisää tietoa puhelimesta löytyy tuotteen kotisivuilta osoitteesta: www.3skypephone.com

Hintavihje: Langaton ip- ja lankapuhelin yhdistelmä hintaan 27,- Euroa

Hintavihje: Langaton ip- ja lankapuhelin yhdistelmä hintaan 27 Euroa

Mikäli etsiskelet uutta Skype/ip-puhelinta, niin tässä saattaisi olla mainio tarjous harkittavaksi. Elloksesta nimittäin näyttäisi löytyvän Topcom BUTLER 4012 mallinen Langaton ip-puhelin varsin edulliseen 27,- Euron hintaan. Puhelin tukee Skypen ja SIP-pohjaisten puhelinpalvelujen lisäksi myös tavallisia lankapuheluita. Laitteeseen tulevat lanka- ja ip-puhelut voidaan myös mm. erottaa erilaisella soittoäänellä.

Linkki tarjoukseen Elloksen kotisivuilla

Tuotteen kotisivut löytyvät osoitteesta topcom.siptune.fi. Ainakin yksi laitetesti tuotteesta löytyy täältä. Fiksun oloinen kokonaisuus vaikuttaisi kuitenkin olevan, varsinkin tuohon hintaan.

Skype Pro tarjoaa ilmaiset puhelut lankaverkkoon

Skype Pro nettipuhelin

Nettipuhelufirma Skype on tuonut äskettäin markkinoille Skype Pro nimisen lisäpalvelun asiakkailleen, jossa kahden Euron kuukausimaksua vastaan käyttäjä voi soittaa rajattoman määrän puheluita kotimaan lankapuhelinverkkoon ilman erillistä minuuttiveloitusta.

Tutustumistarjouksena Skype Pro palvelun voi nyt tilata hintaan 10,- Euroa viideksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen Pro palvelusta veloitetaan 2,- Euroa kuukaudessa.

Tutustumispaketti sisältää seuraavan:
-Ei minuuttiveloituksia kotimaisiin lankapuhelimiin.
-Skype-saldoa 5 Euroa
-Skype Voicemail

Lisäksi palvelun tilaajille tarjotaan etuna:
-30 euroa alennusta SkypeIn puhelinnumerosta
-Säästä 30 euroa langattoman Philips VoIP 841 -puhelimen hinnasta.
-Säästä 10 euroa SMC WiFi -puhelimen hinnasta.
-Säästä jopa 15 euroa Unyte Desktop Sharing Extra -palvelun hinnoista.
-Kaksi ilmaista animoitua avatar-hahmoa CrazyTalkilta.
-Kolme ilmaista soittoääntä eMotivelta.

Ei siis lainkaan hassumpi tarjous!

Oman Skype Pro palvelun voit tilata nyt täältä!

Skypen kehittäjien Venice -niminen Netti-TV-projekti

Länsinaapuristamme Ruotsista kotoisin olevat Skype-nettipuhelimen kehittäjäkumppanukset Janus Friis ja Niklas Zennström eivät ilmeisesti olekaan matkanneet Havaijille viettämän eläkepäiviä myytyään Skype -sovelluksen Ebaylle aiemmin tänä vuonna 2,6 miljardin Dollarin kauppahintaan. Tältä ainakin vahvasti vaikuttaa, sillä kaverusten seuraava - nettitelevision markkinaherruudesta kilpailemaan suunniteltu projekti on nyt edennyt Beta-testausvaiheeseen.

Janus Friis kirjoittaa blogissaan tänään, että Venice -nimellä kulkevan projektin Beta -testaajaksi haluavat voivat nyt ilmoittautua projektin kotisivuilla osoitteessa www.theveniceproject.com

Kävi projektin kanssa miten kävi, on tältä suunnalta melko varmasti luvassa jotain ainakin YouTube -palvelua mielenkiintoisempaa!

Tässä vielä suora lainaus projektin kotisivuilta:

We’re working on a project that combines the best things about television with the social power of the internet - a project that gives viewers, advertisers and content owners more choice, control and creativity than ever before.

Mainos! tilaa nyt Skype -palvelut koneellesi Skypen verkkokaupasta!

Valheenpaljastin Skypeen

kishkish.jpgJos epäilet, että Skype keskustelun toinen osapuoli on asiassa tai toisessa antanut vilpillistä informaatiota, niin eipä hätää. Nyt voit hankkia Skype nettipuhelimeesi KishKish SAM Voice Stress Analysis nimisen lisäsovelluksen, joka analysoi keskustelukumppanisi puhetta ja kertoo, missä vaiheessa puhe on totta ja milloin jutut lipeävät valehtelun puolelle.

Ainakin sovelluksen tuotesivuilla esitettävän demon mukaan Bill Clintonin aktit Monica Lewinskyn kanssa olisivat softan avulla paljastuneet saman tien, ilman sen mittavampaa selvittelyä.

Sovelluksesta on tämän tuotesivuilta ladattavissa kymmenen päivän ilmainen kokeilulisenssi, jonka jälkeen ohjelman käytöstä joudutaan tilittämään $49.95 lisenssimaksua vuodessa.

Lähde: www.kishkish.com