Kokovartalopanssari sotilaskäyttöön

suojapuku.jpg

Amerikkalainen Troy Hurtubise niminen keksijä on käyttänyt edelliset kaksi vuotta, sekä noin 15.000 Taalaa omia rahojaan kehittääkseen täydellisen kokovartalopanssarin luoteja, veitsiä, lyömäaseita, sekä vaikkapa sirpaleräjähdyksiä vastaan. Keksijä on aiemmin tullut tunnetuksi kehittämästään Karhusuojapuvusta, jota on parodoitu jopa yhdessä Simpsonien episodissa. Keksijä on myös voinut hyödyntää aiempaa karhuilta suojautumiseen liittyvää kokemustaan tässä uudessa, haastavammassa projektissaan.

Kovamuovista, keraamisista suojalevyistä, sekä ballistisesta vaahdosta valmistetun puvun muotoilu on ammentanut inspiraatiota mm. Robocop ja Batman elokuvista, Tähtien Sodasta, sekä videopeleistä. Puvun pitäisi olla kantajan sormenpäitä lukuun ottamatta kauttaaltaan luodinkestävä. Markkinoita keksinnölleen herra Hurtubise toivoo löytävänsä maanpuolustusvoimista, sekä poliisista.

Puvun ominaisuuksiin kuuluvat mm. tarvikekotelot morfiinin, veitsen, kyynelkaasun, sekä taskulampun mukana kuljettamiseen. Lisäksi puvussa on sisäänrakennettu nauhoitin, joka nauhoittaa tapahtumia vaikkapa taistelukentällä, sekä nieltävä lähetin, jonka avulla vangiksi joutunut taistelija voidaan paikantaa ja noutaa kotiin. Käsiaseet kulkevat puvun kantajan mukana magneettisissa vyökoteloissa.

suojakypara.jpg

Pukuun kuuluva kypärä on myöskin varsin monitoiminen, sisältäen aurinkoenergialla toimivan raikasilmasuodattimen, juomalestiin yhdistetyn juomaletkun, lasertähtäimen, sekä otsalampun pimeässä suunnistamisen helpottamiseksi.

Painoa koko puvulla on yhteensä ainoastaan 18 kiloa, joten sen kanssa liikkumisen pitäisi olla kohtalaisen luontevaa. Keksijän mukaan pukua voitaisiin valmistaa massatuotantona hyvin kohtuulliseen 2000,- Dollarin kappalehintaan.

Lähde: www.hamiltonspectator.com

Tulevaisuuden sodankäynti on täällä

robottityki.JPG

Kyllä, tulevaisuuden sodankäynnin yksi pelottavimmista skenaarioista on käymässä viimein toteen - nimittäin ihmisiä ampumaan suunnitellut robotit.

Etelä Korea korea on hankkimassa Pohjois Korean vastaiselle rajalleen 1000 kappaletta $200.000,- kappalehintaista robottikivääritornia. Uutisen mukaan robottikivääritornit tunnistavat viholliset, ja estävät näiden pääsyn rajan ylitse tulittamalla. Uutisessa ei kerrota tarkemmin, kuinka “viholiset” erotellaan vaikkapa rajan ylitse pyrkivistä pakolaisista.

Mikä tärkeintä, robotti pystyy kuitenkin ainakin tähtäämään kohteeseen ja seuraamaan tätä. Lisäksi robotissa on äänentunnistusjärjestelmä. Ilmeisesti tulitus siis loppuu, kun tuttu Etelä Korealainen huutaa, että “Elä ammu, minä täällä”

Videoita päätä pahkaa tulittavasta robottituliasemasta löytyy Korealaiselta sivustolta täältä.

Todella pelottavaa!

Lähde: www.engadget.com