Panssarintorjuntakoira

Seuraava artikkeli ei sovellu eläinten ystäville.

Ihmisen ja koiran välillä on ollut jo vuosituhansia ainutlaatuinen suhde. Koira oli ensimmäinen eläin, jonka ihminen kesytti kumppanikseen ja käytti sitä hyväksi metsästyksessä. Myöhemmin koiran käytön painopiste on siirtynyt enemmän seuranpidon suuntaan, mutta tänäkin päivänä koiria käytetään myös työtehtäviin mm. poliisin toimesta.

Koirat ovat löytäneet planeetan tuhovoimaisimman lajin rinnalla tiensä myös sotatantereille ja siellä koiria on käytetty niin viestien kuljettamiseen, kuin vartiointiin. Käyttötarkoitusten monimuotoisuudesta kertoo se, että ensimmäisessä maailmansodassa belgialaiset käyttivät rotevia koiria vetämään raskaita konekiväärejä pienissä kärryissä perässään rintamalle.

Anti-tank dog

Koirien käytössä eri tehtävissä on vain mielikuvitus rajana ja itänaapurillamme ei mielikuvituksesta tunnetusti ole ollut puutetta. Toisen maailmansodan aikana neuvostoliittolaiset kouluttivat koiria panssarintorjuntatehtäviin Saksan sotakoneiston vyöryessä kohti Moskovaa. Toimintaperiaate oli julma mutta yksinkertainen. Koiran selkään sidottiin räjähdepaketti,  joka laukesi kuvassa näkyvän puukepin taittuessa kun koira ryömi panssarivaunun alle.

Koulutuksessa käytettiin hyväksi koiran perusviettiä, jatkuvaa himoa ruokaan tai mihin tahansa etäisesti syötävää muistuttavaan. Koiria pidettiin nälässä useita päiviä ja päästettiin vapaaksi siten että ruokakippo oli sijoitettu lähistöllä olevan panssarivaunun alle. Pian koirat oppivat, että ruokaa löytyy sellaisten kulkuneuvojen alta, joissa on telat ja koulutus oli valmis.

Koiria käytettiin vuodesta 1941 aina vuoteen 1945 asti. Koirat eivät olleet niin tehokkaita kuin neuvostoliittolaiset olivat toivoneet, sillä koirien tuntemus eri panssarivaunuista ei ymmärrettävistä syistä ollut kovin hyvä. Tämä tarkoitti siis sitä, että panssarintorjuntakoiria ei voitu käyttää silloin kun lähistöllä oli omia panssareita, sillä koirat eivät erottaneet saksalaisia tankkeja venäläisistä. Koirat pelästyivät helposti kovaäänisiä kulkuneuvoja sekä saksalaisten oli kohtuu helppo ampua kohti juokseva koira ennen kuin siitä koitui vaaraa. Lisäksi koirien koulutus kesti liian pitkään ottaen huomioon niiden tehtävän kertakäyttöisenä liikkuvana miinana.

Lähde: oddee.com

Testissä Shocking tank, eli radio-ohjattavat sähköshokkitankit

Testipenkissä Shockin tank, eli radio-ohjattavat sähköshokkitankit

Tämä testattavana ollut hilavitkutin on varmasti pirullisin ja hermostuttavin, mitä olen ikinä pidellyt käsissäni! Tällä kertaa Hilavitkuttimen testattavana oli nimittäin radio ohjattava “lelu” nimeltään Shocking tank, eli suomeksi käännettynä shokkitankki. Shokkitankit toimitetaan kahden tankin pakkauksessa ja ideana on, että tankeilla käydään sotaa toisiaan vastaan. Molemmille tankeille on omat ohjaimensa, joiden avulla telaketjuilla kulkevia tankkeja voidaan ohjailla ja näillä voidaan ampua. Erityisen Mielenkiintoiseksi homman tekee se, että kun osut vastustajasi tankkiin, niin samalla vastustaja saa ohjaimen kautta mojovan sähköiskun!

Ensimmäinen ongelma testiä valmisteltaessa oli löytää halukkaita testiä varten. Jostakin syystä sähköshokkien saaminen tuntui olevan usealle potentiaaliselle testikäyttäjälle liian suuri kynnys testiin osallistumiselle.

Kun lopulta urheat testaajat löytyivät, hupi sai alkaa. Futuristisesti muotoillut tankit rullaavat mainiosti huoneen lävitse ja mattojen, sekä matalien kynnysten ylitse. Tankit rullaavat tosin sen verran hitaasti, että varsinaiset yllätyshyökkäykset eivät onnistu. Ainoa mahdollisuus on siis rohkeasti suunnata kohti vihollista sormi liipasimelle asetettuna. Ensimmäinen osuma sattui tietenkin allekirjoittaneelle. Samalla hetkellä, kun osuma tuli perille, ymmärsin myös miksi radio-ohjaimeen on kiinnitetty rannehihna. shokki oli nimittäin “varsin voimakas” ja ohjain olisi varmasti lentänyt ilman hihnaa refleksin ansiosta seinään. Kaksin käsin pidettävän ohjaimen johtimet on sijoitettu molempiin kahvoihin, eli sähkö kulkee mojovasti käsien kautta koko kropan lävitse.

Kun ensimmäinen isku oli tarkentanut aistit, seuraavan oli varmasti osuttava viholliseen! ja osuihan se! Tässä vaiheessa piilevät sadistiset piirteet alkavat ryömiä sielun syvyyksistä taistelu muuttuu “sähköiseksi”. Harvoinpa on aikuisena leluilla leikkiminen ollut näin hermoja raastavaa ja toisaalta hauskaa puuhaa!

Tankeilla tähtääminen osoittautui tarkkuutta vaativaksi hommaksi, eikä tulittamisen kanssa kannata hötkyillä. Homman jujuna on lisäksi, että laukauksen jälkeen tankki “latautuu” noin viiden sekunnin ajan. Mikäli laukaus menee ohi, on vastustajalla tovi aikaa täräyttää osuma puolustuskyvytöntä tankkia kohden. Kantamaa tankeilla on noin 2 metriä.

Peli loppuu, kun toinen tankeista on saanut yhteensä kuusi osumaa vastustajaan. Jos uskallusta riittää, niin omaa tulitehoa voi myös kasvattaa. Ohjaimessa on valintakytkin, jolla sähköshokin voimakkuuden voi nostaa suuremmaksi. Voimakkaammalla asetuksella vastustaja menettää yhdestä osumasta kaksi “elämää”, mutta itse saadut shokit ovat sitten vastaavasti voimakkaampia. Testiryhmästä kukaan ei tosin uskaltanut kokeilla voimakkaampia shokkeja, sillä miedommatkin tuntuivat varsin riittäviltä.

Sähköshokkitankit ovat kaiken kaikkiaan äärimmäisen hauska lelu. Mistään lasten lelusta ei kuitenkaan ole kysymys, sillä tankkeja ei suositella alle 14 vuotiaille. Tankit eivät myöskään sovellu sydänvaivoista kärsiville, joten tämä kannattaa pitää leikkiessä mielessä.

Jos kuitenkin haluat hankkia jotakin todella hauskaa vaikkapa illanistujaisten vetonaulaksi, niin tässä harkitsemisen arvoinen setti. Tankeista voisi olla myös mainioksi välineeksi vaikkapa (puoli)väkivallattomaksi välien selvittelykeinoksi pariskunnille?

Arvosanaksi tälle hilavitkuttimelle toimitus antaa täydet 5/5 tähteä!

Sähköshokkitankit testiin toimitti Pulju.net verkkokauppa. Tankkeja on myös kaupan kyseisessä kaupassa hintaan 60,- Euroa/pakkaus (linkki tuotesivulle).

Seuraavan jälkeen vielä videopätkä tankeilla ajelemisesta.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

JL421 Badonkadonk Tankki

tankki_ilmatyyny.jpg

Jos haluat hankkia autotalliisi ajoneuvon, jollaista naapurilla takuulla ei ole, niin Babonkadonk on sinulle varmasti oikea valinta!

Patinoidusta raudasta valmistettu Badonkadonk tankki kuljettaa kyydissään viittä matkustajaa, jotka voivat nauttia menosta joko kulkuvälineen kattoterassilla, tai sitten tankin verhoilluissa sisätiloissa. Kulkuneuvolla matka taittuu maksimissaan noin 65 kilometrin tuntivauhdilla. Tankki toimitetaan 400 Watin äänentoistolaitteistolla varustettuna. Tavallisella bensalla kulkeva tankki ei valitettavasti ole tieliikennekelpoinen, joten ajelut täytyy suorittaa muualla kuin julkisilla väylillä.

Badonkadonk tankkeja on kaupan Amazon.com verkkokaupassa hintaan $19.999,95. Kaikki tankit toteutetaan tilaustyönä, joten asiakkaan toivomukset voidaan myös ottaa huomioon tankkia tilattaessa!

Mainos! Tilaa nyt Tuulilasi kotiisi! saat 25% alennuksen normaalihinnasta!

Lähde: www.amazon.com

Pyörätuoli telaketjuilla

tankki_pyoratuoli_big.jpg
On toki kohtuullista ottaa Liikunnallisesti rajoittuneet ihmiset huomioon kaupunki-, sekä kiinteistösuunnittelussa aina, kun se vaan on mitenkään mahdollista. Harmillisen usein silti joudutaan tyytymään ratkaisuissa huonosti toimiviin kompromisseihin, eikä esimerkiksi pyörätuolilla liikkuminen onnistu edelleenkään joka paikassa.

Kuvaavasti nimetty “The Tank Chair” -telaketjuilla varustettu pyörätuoli ottaa tuoreen lähtökohdan liikunnallisesti rajoitettujen ihmisten ongelmiin hankalasti ylitettävien esteiden voittamiseen. Jos kynnys on liian korkea, tai lunta ei aurata tieltä ajoissa, niin miksi ei suunnitella sellaista pyörätuolia, jolla pääsy onnistuu maastosta tai esteistä riippumatta säällä kuin säällä?

The Tank Chair, eli vapaasti käännettynä Tankkituoli on pyörätuoli, joka luottaa renkaiden sijasta telaketjuihin. Valmistajan mukaan tuolilla pääsee kulkemaan mm. lumessa, hiekalla tai sepelillä, eikä myöskään rappusten kiipeäminen ole tuolilla ongelma.

Kaupunkialueella liikuskeleva tankkituolinkuljettaja saa varmasti jalan liikkeellä olevilta ihmisilta huomattavasti enemmän huomiota ja tilaakin löytyy kenties helpommin, kuin perinteisellä pyörätuolilla liikuskelevalle.

Oman Tankkituolin voi tilata suoraan valmistajalta tämän kotisivujen kautta. Hintatietoja tankkituolille ei valitettavasti ole saatavilla. Valmistaja lupaa myös lahjoittaa yhden Tankkituolin jollekin tätä tarvitsevalle varattomalle jokaista kymmentä myytyä Tankkituolia kohden.

Lähde: www.tankchair.com