Aivoja syövä ameeba surmannut kuusi ihmistä

200709281611.jpg

Tämä saattaa kuulostaa b-luokan scifi-elokuvalta, mutta on täyttä totta. Naegleria fowleri -ameeba on tappanut 23 ihmistä USAssa vuosina 1995-2004. Tänä vuonna tilastoissa on piikki, nimittäin tapauksia on ollut Floridassa, Texasissa ja Arizona kaikkiaan kuusi.

Kaikkein ensimmäinen tapaus havaittiin Australiassa 60-luvulla. Sen jälkeen maailmalla on ollut muutama sata kuolemantapausta. Lämpimässä vedessä viihtyvän eliön pelätään valtaavan uusia alueita ilmaston lämmetessä. Ihminen saa tartunnan siten, että ameeba menee nenän kautta limakalvoille ja sieltä aivoihin. Tartunnan jälkeen elinaikaa on n. kaksi viikkoa. Tauti alkaa päänsärkynä ja kuumeena. Loppuvaiheessa tauti aiheuttaa hallusinaatioita ja käyttäytymishäiriöitä.

Toivotaan, ettei ameeba lähde leviämään.

Lähde: news.yahoo.com

Olympiamitalit suhteutettuna väkilukuun

1094548068_931d25c018_o.jpg

Oheisesta kartasta voidaan havaita vuodesta 1996 lähtien voitetut kultamitalit kesäolympialaisista miljoonaa asukasta kohden. Bahama on kärjessä viidellä mitalilla, 331000 asukkaalla. Se vastaa n. 5 mitalia miljoonaa asukasta kohden. Suomi on sijalla 28 kymmenellä mitalilla, joka vastaa 0,63 mitalia miljoonaa asukasta kohden. Tilastotiedot löytyvät sivustolta www.unusualmaps.com.

Bensiinin kulutus eri maissa

Bensiinin kulutus maailmassa

The Economist on julkaissut varsin mielenkiintoisen diagrammin siitä, kuinka paljon eri maat kuluttavat bensiiniä päivässä. Diagrammi perustuu vuoden 2003 kulutukseen, mutta epäilenpä suhteiden tuosta suuresti muuttuneen.

Siitä voi yrittää kuvitella, mitä planeetallemme tapahtuisi, jos vaikkapa jokainen kiinalainen kuluttaisi tulevaisuudessa yhtä paljon bensiiniä, kuin keskiverto amerikkalainen.

Lähde: www.economist.com (kautta: www.treehugger.com)

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!