Toyota Winglet haastaa Segwayn

Tänä kesänä Helsingin katukuvassa ovat ehtineet herättää huomiota Segwayn “henkilökohtaisilla kuljettimilla” partioivat poliisiviranomaiset. Tähän asti poliisienkin kuljettimet valmistanut Segway onkin saanut nauttia monopoliasemasta kaksipyöräisten, gyroskoopilla varustettujen kulkuvälineiden markkinoilla, mutta tähän on nyt kuitenkin tulossa muutos.

Parhaiten autovalmistajana tunnettu Toyota on esitellyt oman, kovasti Segwayta muistuttavan henkilökuljettimensa nimeltään Toyota Winglet. Toyotan kuljettimesta on esitelty kolme eri kokoa, joista kahta pienempää pidetään jalkojen välissäm eikä Segwaysta tuttua erillistä ohjainkahvaa ole lainkaan. Nopeuksissa kehon painopistettä siirtelemällä ohjattava Winglet ei pärjää Segwaylle, sillä kuljettimien huippu on ainoastaan 6 kilometriä tunnissa. Kulkusäde puolestaan on kahdelle suuremmalle mallille 10km ja pienimmälle ainaostaan 5km.

Tällä hetkellä Keskijapanin lentokentällä testikäytössä olevaa Winglettiä lupaillaan markkinoille vuodeksi 2010.

Lisää kuvia ja videota Toyota Wingletistä hypyn jälkeen

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Toyota esittelee Crown Hybrid -mallin, jossa on Night View -toiminto varoittamassa jalankulkijoista hämärällä

Toyota esittelee Crown Hybrid -mallin, jossa on Night View -toiminto varoittamassa jalankulkijoista hämärällä

Toyota Motor esitteli uuden Crown Hybrid -mallin, jossa hyödynnetään uudenlaista hahmontunnistusta. Aikaisemmassa mallissa projisioitiin hämärällä tuulilasiin Night View -kameralla kuvattu edessä näkyvä tie. Uudessa mallissa Night View -järjestelmä tomiii siten, että hämärällä kuva tiestä näytetään mittarien tilalla LCD-näytöllä. Uutta on, että järjestelmä tunnistaa jalankulkijat ja ympäröi heidät keltaisella suorakaiteella. Näin vältetään varmasti monet vaaratilanteet.

Järjestelmässä on joitain rajoituksia. Se toimii ainoastaan 15-60km/h nopeuksissa, sillä hahmontunnistus ei olisi tarpeeksi nopeaa, jos vauhtia olisi enemmän. Lisäksi sade tai täysi pimeys estää järjestelmää toimimasta oikein, jolloin se ei ole käytettävissä. Toyota suunnittelee lisäksi polkupyörien ja eläinten tunnistamista kuvasta. Suurin ongelma näytön asentamiseen uusiin autoihin on tällä hetkellä sen korkea hinta.

Lähde: techon.nikkeibp.co.jp

Toyota I-Real -autokonsepti

auto1.jpg

Toyota on kehitellyt jo aiemmin hieman samanmallista I-Unit-autokonseptia. Nyt on kuitenkin muotoilu uusittu ja asiaan tartuttu tosissaan. I-Real-autoa nimittäin suunnitellaan jossain vaiheessa valmistettavaksi sarjatuotantoon. Materiaalina tässä sohvamobiilissa on kevyt hiilikuitu, jota on vahvistettu muovilla. Autoa ohjataan käsinojista ja vauhtia luvataan 30km/h. Ja sitten kun mennään huippunopeutta, istuinasento muuttuu matalammaksi. Aika hauskaa olisi nähdä tällaisia liikenteessä. Itse kyllä fillaroin mieluummin, säilyy yleiskunto eikä saastuta.

Lähde: blog.scifi.com

Toyotan World of Warcraft mainos

 

Toyota on näemmä oivaltanut, että videopelejä voi käyttää myös avolava-autojen mainosalustana. Aika hämmentävä pätkä.

Ferrarin näköiseksi tuunattu Toyota

Ferrarin näköiseksi tuunattu Toyota

En tiedä yhdistyvätkö tässä autoluomuksessa Stockmann laatu ja Anttilan hinta, mutta varsin hauska modausprojekti silti. Kyllä tämä Toyota MR2 autosta modattu Ferrari 360 Spider replika varmasti paremmin autoja tuntematonta huijaisi.

Sitten vaan tuunaamaan omaa DX:ää ja houkuttelemaan tyttöjä upo-uuden “Ferrarin” kyytiin.

Auto oli äskettäin kaupan eBayssä, lähtöhintana $20 000, mutta ei saanut yhtään tarjousta.

Lähde: ebay.com

Toyota Partner-robotti soittaa trumpettia

 

Parhaiten autovalmistajana tunnettu Toyotan Motor Corporation kehittää projektinimellä Partner robotteja, joiden olisi tulevaisuudessa tarkoitus toimia ihmisten henkilökohtaisina avustajina.

Oheisella videolla Toyota Partner robotti soittaa trumpettia. Onpahan taas varsin inhimillisen oloinen luomus ollakseen kone.

Japanilainen kävelijäskootteri

 

En kyllä yhtään tiedä mikä tämän jutun taustalla on, mutta onpahan taas aikamoinen hilavitkutin. Toyota näyttäisi skootterin keulassa lukevan. Kyllä ne siellä Japanissa joka tapauksessa osaavat!