Paavi pitää kärpännahasta, eläinaktivistit vastustavat

Paavi Benedict on ottanut perinteisen lähestymistavan pukeutumiseen ja hannkinut kaapuihin ja pipoihinsa kärpännahkareunukset. Samaa käytäntöä oli viimeksi nähtävissä 60-luvulla Paavi Johannes XXIII:n aikoihin ja sitä ennen 1600-luvun Paaveilla. Italialainen eläinten puolestapuhujajärjestö Italian Association for the Defence of Animals and the Environment on kerännyt jo 2260 nimeä vaatimukseen turkiksen poistosta Paavin asuissa.

Vatikaanivaltion Kardinaali Andrea Cordero on puolustanut Paavin kärpännahkavaatetusta toteamalla, että maailmalla on runsaasti ihmisiä, jotka tarvitsevat nopeampaa apua kuin eläimet, ja heihin tulisi keskittyä. Hän lisäsi vielä, että eikö olekin oikein käyttää eläinten turkiksia, sillä kyllähän me syömmekin eläimiä.

Ennen valituksi tulemistaan vuonna 2000 Benedict sanoi vastustavansa eläinten tehotuotantoa sekä hanhenmaksan kasvatusmenetelmiä. “Eläimet ovat myös Jumalan luomia, joten meidän täytyy kohdella eläimiä kuten kohtelemme muitakin Jumalan luomuksia”, Paavi sanoi.

Lähde: www.guardian.co.uk

Seitsemän uutta kuolemansyntiä

Seitsemän uutta kuoleman syntiä

Katolisen kirkon katekismuksen mukaan heti kuoleman jälkeen synnin tilassa olevat sielut laskeutuvat suoraan helvettiin. Tämän tarkennukseksi Arkkipiispa Gianfranco Girotti on listannut seitsemän uutta syntiä:

1. Ympäristön saastuttaminen
2. Geenimanipulaatio
3. Ylenpalttisen vaurauden kerääminen
4. Köyhyyden aiheuttaminen
5. Huumekauppa ja huumeiden käyttö
6. Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut
7. Ihmisen perusoikeuksien rikkominen

Arkkipiispa esitteli listan viikon pituisessa Rooman pappien koulutustilaisuudessa. Hän mainitsi myös abortin ja pedofilian kahdeksi aikamme suurimmiksi synneiksi. Samaan hengenvetoon hän muisti mainita, että kirkon pappien saamat syytteet lapsiin kohdistuneesta haureudesta ovat massamedian paisuttelemia ja niiden tarkoituksena on ollut kirkon häpäiseminen.

Niin ja siis uusi lista tuli Vatikaanin taholta. Siitä kuva.

Lähde: news.bbc.co.uk

Paavipallo

Paavipallo

Boingboing-blogin Cory Doctorow jatkaa kuvasarjaansa matkoiltaan. Tänään esitellään lumihiutalepalloa, jonka pääosassa on itse paavi! Miksei Suomesta saa Tarjahalos-palloa?

Lähde: www.boingboing.net

Mainos: Hanki ilmainen rahajoulukalenteri ja voita arvokkaita palkintoja!