Maailman syvin reikä löytyy Venäjältä

Lännen ja idän suurvaltojen välillä käyty kylmä sota lähihistoriassamme ei kiihdyttänyt ainoastaan ihmisen matkaa avaruuteen. Ylös suuntaamisen lisäksi suurvallat kilpailivat myöskin maakuoren alle kaivamisen  ennätyksestä, tavoitteenaan tietenkin saada ensimmäisenä porattua reikä aina maapallon ytimeen saakka. Toisin kuin avaruuskisassa, voiton tässä vei sen aikainen itänaapurimme Neuvostoliitto, joka ei päässyt aivan ytimeen asti, mutta onnistui kuitenkin 15 vuotta kestäneen projektin tuloksena kaivamaan tunnelin kokonaiset 12 260 metriä maan syvyyteen. Reikä sijaitsee edelleenkin pohjoisvenäjällä, lähellä Suomen ja Norjan rajaa (taitaa itse asiassa olla toista maailmansotaa edeltävän Suomen rajojen sisäpuolella).

Projektin myötä syntynyt tutkimustieto ja muut hyödyt ovat historian saatossa jääneet epäselväksi, mutta tuloksena syntynyt reikä on edelleenkin syvyydessä vailla vertaansa.

Lähde: www.wired.com

Lentävä penis keskeytti Garry Kasparovin puheen Moskovassa

Myöskin shakin entisenä maailmanmestarina tunnettu venäläinen oppositiopoliitikko Garry Kasparov oli toissa päivänä pitämässä puhetta Moskovassa, kun tilaisuus keskeytettiin tylysti. Erikoiseksi keskeytyksen teki tästä vastuussa ollut häirikkö, joka siis oli ilmassa propellin varassa lentävä muovipenis. Kenties tässä on avaus täysin uuden tyyppiselle poliittiselle protestille?

Jäämme siis odottelemaan propellin varassa levitoivia elimiä kotimaan poliittiselle kentällä!

Lähde: indiatimes.com

Värivalokuvia 1900-luvun alun Venäjältä

varikuva.jpg

Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskii (1863-1944) toimi Venäjällä Tsaarin valokuvaajana. Hän kuvasi aikansa ihmisiä, Ensimmäisen maailmansodan tapahtumia sekä Venäjän vallankumousta. Erikoista hänen työskentelystään teki se, että hän kuvasi värikuvia. Teknisesti hän yksinkertaisesti kuvasi mustavalko-negatiiveille erikseen punaisen, vihreän ja sinisen käyttämällä suotimia.

Kuvat on digitaalisesti muunnettu värikuviksi, ja täytyy sanoa, että aika upeat värit ovat saaneet kaivettua. Kuvia löytyy osoitteesta www.museum.ru. Tietoa Prokudin-Gorskiista löytyy englanniksi osoitteesta www.loc.gov. Samaisella sivustolla on myös tietoa kuvien valmistusprosessista. Hassua nähdä vanha maailma väreissä. Ihmiset todellakin ovat aivan samannäköisiä kuin nykyään. Ja vaatteet ovat olleet paljon värikkäämpiä kuin mitä itse olen ajatellut.

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

Venäjän kulttuuriministeri kielsi taidekuvan, jossa poliisit suutelivat

police372.jpg

Pariisissa avataan ensi viikolla näyttely, jossa esitellään venäläistä nykytaidetta. Blue Noses -taiteilijaryhmä oli seurannut Banksyn ideaa ja valokuvannut suutelevat poliisit. Kuvan lähtökohtana ei ollut kyse erotiikasta, vaan ajatus osoittaa, mitä voisi tapahtua, jos kaikki osoittaisivat toisiaan kohtaan tasavertaista armoa ja herkkyyttä. Yksi ryhmän jäsenistä, Alexander Shaburov sanoo, että Venäjä näyttää palanneen Hrushtshevin aikoihin kulttuurin rajoittamisessa.

Kulttuuriministeri Sokolov näki työn provokaationa ja kielsi sen sekä 16 muun työn esittämisen Pariisin näyttelyssä. Teokset ehtivät olla jo aiemmin näytillä Moskovassa. Ministeri pelkäsi, että töiden näyttäminen toisi häpeää koko Venäjälle. Hänen mielestään tällaisen “pornografian, suutelevien poliisien ja eroottisten kuvien näyttäminen Pariisissa on mahdotonta hyväksyä”. Eräässä kielletyssä kuvassa Vladimir Putin, George Bush ja Osama bin Laden telmivät alushoususillaan sängyllä.

Lähde: www.guardian.co.uk

Venäjä: Pimp my ride

tuunattu_venaja.jpg

Osataan sitä Itänaapurissakin. Melkoisen hurjannäköisiä pimpattuja Ladoja ja Mosseja löytyy osoitteesta englishrussia.com. Ja näitä kuvia on paljon. Pitäisiköhän harkita autonostoreissua. Kyllä tuollainen limusiini-Lada voisi olla aika kova sana täällä Tampereellakin. Osa kyllä näyttää siltä, että ei valttämättä useaa talvea pysy kasassa.

Tshetsheenitaistelijoiden itse rakentamia aseita

chechenhomemade.jpg

Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan ensimmäistä kertaa 1994, muutaman vuoden päästä tuli tauko ja toinen Tshetshenian sota alkoi 1999. Sodittu on siis jo toistakymmentä vuotta. Wikipedian mukaan vastarintaliike on hiipumassa ja suurin osa taistelijoista on hylännyt aseensa ja palannut siviilielämään. Aika rankat ajat ovat varmasti olleet sotilaille ja siviileille. Toivottavasti rauha saapuu alueelle. Osoitteessa englishrussia.com on näytteitä vuosien saatossa takavarikoiduista tshetsheenien itse rakentamista aseista.

Pneumaattisilla Saigak juoksukengillä olisi päässyt neljää kymppiä

pneumaattiset kengät

Neuvostoliiton sotavoimille työskennellyt keksijä nimeltään Viktor Gordeyev on keksinyt nämä kaasuvoimalla toimivat pneumaattiset juoksukengät. Valitettavasti innovaatio oli vuoteen 1994 asti Venäjän armeija salaista sotateknologiaa. Kun Viktor viimein sai vuonna 1994 oikeudet itse kehittämiinsä hyppykenkiin, ei sopivaa sijoittajaa enää valitettavasti löytynyt.

Kengät ovat siis varustettu pienillä kaasusäiliöillä, joissa riittää energiaa noin 20 kilometrin juoksumatkalle. Kenkien käyttäjän pitäisi ilman erityisen hyvää fyysistä saavuttaa noin 40km/h juoksunopeus.

Videota kengistä ja niiden käytöstä löytyy alla olevan linkin takaa

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Venäläisiä manaajapalveluja

 

Tuntuuko sinusta ajoittain, että olet pahojen voimien riivaama?

Suomessa saattavat olla vanhojen hyvien aikojen kirkolliset manaajapalvelut kortilla (tai ainakaan niitä ei mainosteta telkkarissa), mutta itänaapuristamme Venäjältä tällaisia palveluja tuntuu vielä kuitenkin löytyvän.

Kuten videolla kerrotaan, yhtäkään hoitoon hakeutunutta ei ole vielä käännytetty ovelta!

Uskotko sinä, että henkilö voi oikeasti olla pahojen henkien riivaama?
Näytä tulokset