Näytteitä Nikon D90 -järjestelmäkameralla kuvatusta videosta

Vaikka ei tietenkään voi väittää, että tavallisen digikameran kuvaaman videon laadulla voitaisiin kilpailla videokuvaukseen suunniteltujen kameroiden kanssa, niin ajatus kamerasta, jolla onnistuisi niin ammattitasoinen video, kuin ammattitasoiset valokuvatkin tuntuu kiistatta kiinnostavalta.

Laadukkaista järjestelmäkameroistaan tunnettu Nikon julkisti viime viikolla uuden kameransa mallia D90. Vaikka kamera on toki ominaisuuksiensa puolesta muutenkin haluttava kapine, niin erityisen kiinnostava piirre laitteessa on digitaaliselle järjestelmäkameralle ennenkuulumaton videokuvaustoiminto. Järjestelmäkameran suurikokoinen kenno tarjoaa ominaisuuksiensa puolesta hyvät edellytykset laadukkaan videokuvan tallennukseen, mikä varmasti myöskin lisää toiminnon kiinnostavuutta. Kameralla kuvattavan videon maksimiresoluutio on varsin kiitettävä 720×1280 pikseliä. Digitaalikameroihin erikoistunut verkkosivusto Dpreview on nyt jo myös ehtinyt saada käsiinsä tuotantomallin Nikonin uutukaisesta ja kuvannut kameralla joukon mallikuvia sekä myöskin muutaman videoklipin arvioitavaksi. Videopätkät löytyvät jokaisen itse arvioitavaksi osoitteesta www.dpreview.com.

Vaikka lyhyiden klippien perusteella on mahdotonta tehdä perusteellista arviota, niin hyvältä kyllä vaikuttaa ensivaikutelman perusteella!

Kameran muita ominaisuuksia ovat mm:

  • 12,3 megapikselin itsepuhdistuva CMOS-kuvakenno
  • ISO 200–3 200
  • 3 tuuman, 920 000 pikselin live-view nestekidenäyttö

Kameran pitäisi saapua myyntiin lähiviikkoina. Pelkän rungon hinnan odotetaan olevan jonkin verran alle 1000 euroa. Lisää tietoa kamerasta löytyy osoitteesta www.europe-nikon.com

n
Tarvitaanko digijärkkäriin videokuvausominaisuutta
Näytä tulokset

Casio Exilim PRO EX-F1 digitaalikamera kuvaa videota jopa 1200 kuvan sekuntinopeudella

casio_exilim_pro_ex-f1.jpg

Kameravalmistaja Casion uutuusmalli, nimeltään Exilim PRO EX-F1 erottuu kilpailijoistaan edukseen varsinkin sarjakuvausominaisuuksiensa osalta. Kuuden miljoonaa pikselin kennolla ja 12 kertaisella zoom-objektiivilla varustetulla kameralla on mahdollista kuvata sarjakuvausmoodissa täydellä resoluutiolla jopa 60 kuvan sekuntivauhdilla.

Ehkäpä vielä sarjakuvausominaisuuttakin kiinnostavampi ominaisuus kamerassa on sen kyky kuvata korkearesoluutioista (tarkkaa resoluutiota ei kerrota) videota jopa 1200 kuvan sekuntinopeudella. Käytännössä tämä tarkoittaa siis 1/50 hidastusnopeutta videolle ilman, että kuva muuttuu tavallista TV-kuvaa nykivämmäksi.

Kamera on tulossa Japanissa myyntiin kuluvan kuun puolivälin paikkeilla. Kameran hinnaksi odotetaan noin 130 000 Jeniä, eli 820 Euroa. Ainakaan tietääkseni vastaavan videokuvausominaisuuden omaavaa laitetta ei ole aikaisemmin ollut markkinoille lähellä tätä hintaluokkaa.

Lähde: dc.watch.impress.co.jp (käännetty japanista)

Jedikoira

 

Hauskaa, kuinka tavallisella kotitietokoneella on tätä nykyä mahdollista tehdä jo varsin näyttäviä erikoisefektejä. Tällä videolla esiintyy esimerkiksi esiintyy erään amatöörivideokuvaajan lemmikkikoira. Pätkään jälkikäteen lisättyjen efektien avulla koiralle on lisätty lasermiekka ja tämä on laitettu väistelemään lasersäteitä.

Video on editoitu käyttäen hyväksi FinalCut Pro, QuickTime Pro, ja FXhome VisionLab Studio ohjelmistoja.

Olkapääkamera (=kännikamera)

shoulder-cam.jpg

Muistaako joku vielä Lapinlahden lintujen sketsin, jossa esiteltiin tieteen uusin saavutus: Kännikamera. Se oli sellainen punainen kypärä, johon oli kiinnitetty kamera. Tarkoitus oli selvittää humalaspäissä tapahtuneet, mutta aamulla jo unohtuneet asiat. Mm. sellaisia kuin mihin kaikki rahat ovat kadonneet ja miksi alushousut eivät ole jalassa. No sketsissä tietenkin selvisi että aika paljon tuli öristyä, oksenneltua, ostettua liikaa viinaa sekä tietenkin herjoitettua aktiviteettia saman sukupuolen kanssa. Keksintö oli siis aika painajainen elämäntapajuopolle.

Nyt on sitten Briteissä, Bristolin yliopistossa kehitetty ihan oikea tällainen kännikamera. Se on käyttäjän olkapäälllä ja tallentaa tapahtumat liikkuvan kuvan muodossa. Hienoja ominaisuuksia riittää: Kamera kääntyy samalla kun käyttäjän pää kääntyy, se myös tunnistaa käden liikkeitä. Elokuvafaneille tämä lienee tuttu ainakin Predatorista ja Aliensista.

 

Lähde: http://www.newscientisttech.com

Lippalakkiin integroitu vakoilukamera

Lippalakkiin integroitu digitaalivideokamera 

Laadukkaat digitaalivideokamerat muuttuvat koko ajan pienemmiksi ja kokosuhteeltaan laadukkaammiksi kapineiksi. Esimerkiksi tämän lippalakkikameran avulla omien, sekä kaverien toilailut illan aikana on kenties helpompaa kuvata vaivihkaa, kuin koskaan aikaisemmin. Tämä lippikseen kätketty videokamera kuvaa 768×582 pikselin resoluutiolla, 25 kuvan sekuntivauhdilla. Kameran pitäisi myös olla niin hyvin kätketty, että sen havaitseminen on käytännössä mahdotonta.

Lippalakkikameran lisäksi kokonaisuus sisältää SD-korteille videota nauhoittavan, värinäytöllä varustetun yksikön, jolta nahoitettuja tapahtumia voidaan tarkastella, vaikkapa pitkäksi venähtäneen illan jälkeisenä aamuna. Jopa 4 gigatavun muistikortteja tukevan nauhoitusyksikön akuissa riittää virtaa 60 minuutin nauhoituksia varten kerrallaan.

Hintaa tällä videokamerakokonaisuudella on brittiläisessä Spycatcher verkkokaupassa 645,- Puntaa.

Lähde: www.spycatcheronline.co.uk

Draganflyer - radio-ohjattava helikopteri videon kuvaamiseen

dragonfly.jpgLaadukkaan videon kuvaaminen ilmasta käsin siviilikäyttöön on tähän asti vaatinut tavallisesti helikopterin sekä kuvaajan tämän sisälle. Draganflyer SAVS niminen videokamerahelikopteri lupaa kuitenkin tuoda laadukkaan videon ilmakuvauksen kenen tahansa harrastelijan tavoitteille.

Draganflyer SAVS (Stabilized Aerial Video System) on neljän roottorin ilmaan nostama videokameralla varustettu helikopteri. Helikopterin kameran kiinnitys on tärinää vaimentava, ja kameralla luvataan syntyvän helikopterista käsin kuvatun videon veroista jälkeä. Kopteri sisältää myös radiolähettimen, jonka avulla videokuva välitetään reaaliajassa mukana toimitettavaan “maa-asemaan”, josta käsin videosignaali voidaan välittää vaikkapa videoscreenille tai videonauhuriin tallennettavaksi.

Draganfly kopteri lentää ilmassa kolmen gyroskoopin avustamana, jotka takaavat kopterille vakaan lennon. Kopterilla lentämisen kerrotaan olevan sen verran helppoa, että aiempaa kokemusta radio-ohjattavan lennättämisestä ei tarvita. Laitteen akusta riittää puolestaan energiaa aina viidentoista minuutin lentosessioon kerrallaan.

Draganfly helikopterin hinta on Amerikkalaisesta verkkokaupasta tilattuna $2.399,- sisältäen kaiken tarvittavan ilmakuvausten aloittamiseen.

Lähde: www.rctoys.com

Discovery Channelin tuottama videoklippi aiheestä

Kopterilla kuvattua videota rakennustyömaan yläpuolelta