Venäläinen kosmonautti Salizhan Sharipov toivoisi avaruuslennoille alkoholia

Avaruusmatkailua harrastavan kosmonautin arki on stressaavaa puuhaa. Tätä mieltä on ainakin Venäläinen kosmonautti nimeltään Salizhan Sharipov, joka uskoo, että kosmonauteille tulisi tarjota avaruudessa alkoholia stressin lievikkeeksi. Kosmonautin arvio sopivasta määrästä on kuitenkin varsin konservatiivinen, sillä hänen mukaansa 5 senttilitraa konjakkia tai viiniä vuorokaudessa riittäisi.

Lähde: www.ananova.com

Yhdysvaltalainen tutkimus: punaviini voi hidastaa vanhenemista

Yhdysvaltalainen tutkimus: punaviini voi hidastaa vanhenemista

Syy välimeren maissa elelevien ihmisten pitkään ikään on viimein saattanut selvitä. Vaikka punaviinin terveyttä edistävistä vaikutuksista on pitkään ollut viitteitä, niin nyt yhdysvaltalainen tutkimusryhmä on onnistunut osoittamaan, että joidenkin viinien sisältämä ainesosa nimeltään resveratroli pidensi kokeissa sopivasti annosteltuna hiirien ikää jopa 30 prosentilla vertailuryhmään nähden.

Osa tutkimukseen perehtyneistä tiedemiehistä on jo alkanut itse nauttimaan resveratrolikapseleita pidemmän elämän toivossa, mutta osa vielä odottelee tietoa mahdollisista haitallisista sivuvaikutuksista. Alkuun tulokset vaikuttavat kuitenkin todella lupaavilta!

Lähde: www.nytimes.com

Nerokas repäisyosa viinipullon etiketissä

Nerokas repäisyosa viinipullon etiketissä

Usein sattuu jossain muualla kuin kotona törmäämään loistavan maukkaaseen viiniin. Kynä ja paperi on tietenkin mukana, mutta on se jotenkin vaikeaa ruveta siinä kirjoittelemaan viinin merkkiä ylös. Alkossa voi sitten tuottaa vaikeuksia selittää myyjälle, että “se oli sellainen punainen etiketti, jossa oli kuva puusta ja mökistä” tms. Eräs viinin pullottaja on ratkaissut ongelman varsin nerokkaasti! Etiketissä on pieni repäisyosa, jonka voi napata mukaansa, aivan kuten myynti-ilmoituksesta kaupan ilmoitustaululla.

Lähde: noisydecentgraphics.typepad.com

Jaa juomasi Double Pourer -suulakkeella

share-a-drink-with-others-using-the-double-pourer.jpg

Tässä yksinkertainen keksintö nopeuttamaan viinin kaatamista. Double Pourer jakaa pullosta virtaavan viinin kahteen eri lasiin. Ehkä tämä voisi olla tällainen köyhän miehen shamppanjatorni. Mene ja tiedä. Ainakin idea on hauska! Yhdeksän euron hintainen.

Lähde: www.bouf.com

Wine Wedge, viinipyramidi mihin vaan

wine-wedge.png

Tässä yksinkertainen ja näppärä keksintö. Kumiset päätyosaset toimivat kuten kirjahyllyn reunaosaset. Viinipyramidin voi rakentaa minne vaan. Ongelma saattaa kyllä syntyä, jos haluaakin alakerroksen pullon ennen kuin yläkertojen pullot on kumottu. Hintaa $9,95.

Lähde: www.nytimes.com (arvostelu)

Cellardine Rouge O2 on elektroninen viinin ilmaaja

rouge-o2-wine-breather.jpg

Jostain syystä kaikkein kalleimmat viinit tulee ajoittain juotua siinä vaiheessa iltaa, kun kaikki muu alkoholi on lopussa. Etenkin tällöin unohtuu helposti vuosikertaviinien tarvitsema ilmaaminen. Pitäisi avata pullo ja odottaa tunnin verran, että viinistä saa kaikki oikeat aromit irti. Toki viinin karahviin kaataminen auttaa, mutta Cellardine on kehittänyt tähän ongelmaan hienomman ratkaisun.

Rouge O2 laitetaan viinipullon suulle ja kytketään päälle. Tällöin laite pumppaa hiljalleen ilmaa pullon sisältöön, ja viini saadaan juomakelpoiseksi tunnin sijaan yhdessä minuutissa. yhdet AAA-patterit kestävät 230 pullon ilmaamisen. Hintaa laitteelle kertyy 18€.

Lähde: prezzybox.com

Ruotsiin salakuljetetut alkoholijuomat muunnetaan biokaasuksi

150_smuggler.jpg

Ruotsin tullin haaviin jäi viime vuonna 700000 litraa alkoholijuomia. Aikaisemmin nesteet on kaadettu viemäriin, mutta nyt tuli sen verran paljon laittomia tuliaisia, että ne päätettiin hyödyntää biokaasuna. Linköpingin tehtaalla olut, viini sekä viina kuumennetaan ja muunnetaan biokaasuksi, jolla ruokitaan julkista liikennettä, siis busseja, kuorma-autoja ja yhtä biokaasujunaa.

Hienoa varmasti ajella Tukholman biokaasubussilla, jonka moottori saa voimansa vuosikertaviinillä ja hyvin kypsyneellä konjakilla!

www.timesonline.co.uk

Carl Mertens Wine Thermometer, viinin lämpötilan mittaaja

regslide9_2.jpg

Tämä Carl Mertens Wine Thermometer asetetaan pullon ympärille, ja minuutin päästä se näyttää viinin lämpötilan. Oletettavasti toki, että viini ja pullo ovat saman lämpöisiä. Renkaassa on myös tieto siitä, minkä lämpöisenä mikäkin viini tulisi tarjoilla.

Tämä sitten ravintolaan mukaan ja tarkistamaan tilatun viinin lämpötila. Materiaalina on satiiniteräs ja hintaa $39.99.

Lähde: www.nova68.com

My Other Half - viinilasi kahdelle

 My Other Half - viinilasi kahdelle

Jim Rokos niminen muotoilija on luonut tämän, varsin hauskan konseptin viinilasista. Ideana on, että letkuilla yhdistetuissa viinilaseissa oleva neste virtaa vapaasti kahden astian välillä. Seurauksena neste laseissa on aina samalla korkeudella.

Tästä siis oiva esine vaikkapa yhdessä toimimista harjoittelevien pariskuntein käyttöön.

Lisää tietoa lasista löytyy designerin kotisivuilta osoitteesta www.jimrokos.com

Täydellinen viinilasi?

Täydellinen viinilasi

Vihdoinkin on keksitty viinilasi, joka yhdistää suoraan pullosta juomisen riittoisuuden, sekä viinilasista juomisen eleganssin!

En valitettavasti löytänyt lasista muuta tietoa oheisen kuvan lisäksi. Tietääkö joku muu “pullolasin” taustoja?

Lähde: www.random-good-stuff.com