Uusi homesienellä käsitelty viulu hakkasi Stradivariuksen kuuntelutesteissä

bioteknologia_viulu_sieni

Yksi musiikkimaailman suurista mysteereistä on viulunrakentaja Antonio Stradivariuksen 1600-, ja 1700-luvuilla rakentamat Stradivarius-viulut, joiden virheetöntä sointia ei vielä tähän päivään mennessä ole onnistuttu replikoimaan moderneissa soittimissa.  Vielä nykyään useiden miljoonien arvoisia Stradivariuksia on aktiivikäytössä useita, mutta pelkona on ollut että näiden jossakin vaiheessa kuluttua loppuun, vastaavaa soundia ei enää milloinkaan tultaisi saavuttamaan. Nyt kuitenkin näyttäisi, että bioteknologia on näyttänyt kyntensä soitinrakennuksessa ja Stradivariuksien aika viulumaailman huipulla saattaa jopa olla ohitse!

Syyskuun alussa järjestetyssä Osnabrücker Baumpflegetagen -tapahtumassa Saksassa oli paikalla esiintymässä maailman huippuluokan viulisteihin kuuluva Matthew Trusler, joka soitti tilaisuudessa omaansa, noin 2 miljoonan dollarin arvoista Stradivariusta. Tämän lisäksi viulusti soitti yhteensä neljää sveitsiläisen Michael Rhonheimerin rakentamaa viulua, joista kahta oli käsitelty Sveitisläisessä materiaalilaboratoriossa, Francis Schwarze -nimisen tiedemiehen jalostamalla homesienellä.

Konserttiin liittyi niin ikään testi, jossa paikalla olleet musiikkiasiantuntijat, sekä konferenssivieraat saivat sokkona arvioida, missä soittimista oli paras sointi. Kaikkien suureksi yllätykseksi voittajaksi ei suinkaan noussut Stradivarius, vaan Yksi homesienellä käsitellyistä soittimista, nimeltään “Opus 58″. Paikallaolijoista 90 piti Opuksen ääntä parhaana, kun ainoastaa 38 arvioi aidon Stradivariuksen puhdassointuisimmaksi. Itse asiassa testiin osallistuneista 180 vieraasta jopa 113 luuli 9 kuukauden homesienikäsittelyn läpikäyneen Opus 58 soittimen olevan Stradivarius.

Vaikka testi ei ehkä vielä osoita sienikäsitellyn viulun ehdotonta paremmuutta Stradivariukseen nähden, on tulos kuitenkin toivoa herättelevä nuorille viulisteille, jotka ovat tähän asti voineet ainoastaan haaveilla huippuluokan soinnilla varustetulla viululla soittamisesta!

Lähde: popsci.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (19 arviota, keskiarvo: 4.47/5)

Piano-viulu -rakennus

piano-violin-building.jpg

Tämä rakennus sijaitsee Huinanissa, Kiinassa. Mitäköhän Helsingin kaupunginhallitus sanoisi, jos musiikkitalo tilattaisiin samalta arkkitehdiltä. “Ei, kyllä lasiseinät ovat vielä in”, luulisin.

Lähde: english.sina.com

Arvioi jutun mielenkiintoisuutta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (14 arviota, keskiarvo: 4.43/5)
Amazon.co.uk suosituimmat DVD:t. HUOM! nyt ilmainen toimitus Suomeen kaikille yli £25 tilauksille!