Marlboro sponsoroi lasten koulupukuja Kiinassa

Mitäs sanoisitte, jos tapaisitte lapsijoukon koulun pihasta tällaisissa koulutamineissa. Kiinassa, KunMingin maakunnassa Marlboro, Vodafone, Shell ja Ferrari ovat sponsoroineet koulupuvut 525 lapselle. Oransseissa tuulipuvuissa tehdään kerralla selväksi, että nämä merkit täytyy hyväksyä ympärilleen, kuten täytyy pitää koulupukua. Vanhemmatkaan eivät kuuleman mukaan tietenkään pitäneet ideasta, että lapset näyttävät Formula 1 -varikkoväeltä. Mutta Kiinassa ei taida auttaa valittaa.

Ei voi kun ihmetellä. Uudet markkinat Venäjällä ja Kiinassa taitavat kasvaa, etenkin kun ne pedataan hyvin. Onhan tätä kaksinaismoralismia muuallakin, mutta jotenkin ihmetyttää, että sama firma voi tehdä tällaista markkinointia Kiinassa ja kuitenkin myydä samaa tuotetta Suomessa.

Lähde: www.weirdasianews.com

Lukitsemattoman 3G iPhonen ostaminen ei onnistunut Italiassakaan

Olin viime viikolla sattumalta lomailemassa Torinossa, Italiassa. Koska vasta kauppoihin saapunut 3G iPhone kiinnostaa ja ennalta julkaistujen tietojen mukaan iPhonen pitäisi olla saatavilla juuri Italiassa ilman kytkysopimusta, tai operaattorilukkoa, päätin hankkia kyseisen kapistuksen itselleni reissusta tuliaisiksi. Valitettavasti iPhonen ostaminen Italiasta ei kuitenkaan osoittautunut niin yksinkertaiseks, kuin olin toivonut.

Ennakolta tiesin, että puhelinta kauppaa Italiassa ainakin Vodafone. Löydettyäni kaupungilta kohtuullista englantia taitavan Vodafone kauppiaan selvisi, että puhelimen saa omakseen ainoastaan tekemällä alkuun liittymäsopimuksen Vodafonen kanssa, jonka jälkeen puhelin on noudettavissa noin viikon kuluttua. Ystävällinen kauppias kuitenkin neuvoi, että puhelimen saisi suoraan mukaansa kulman takana sijaitsevasta TIM -operaattorin myymälästä. Kyseisestä liikkeessä puhelinta tosiaan löytyikin hyllystä, mutta kun kauppaa ruvettiin hieromaan, niin selvisi, että puhelinta ei sittenkään saisi ostettua ilman samalla tehtyä kahden vuoden kytkysopimusta. Kun kyselin siinä, että eikö puhelinta pitäisi kuitenkin olla Italiassa saavavilla myös ilman kytkyä, sain vastaukseksi italialaistyylistä käsien levittelyä ja ilmoituksen, että kenties muutaman viikon päästä. Varmuuden vuoksi kysäisin kaupungilla puhelinta vielä muutamasta vastaan tulleestaa matkapuhelinmyymälästä, vastausten ollessa aina saman tyylisiä.

En sitten tiedä perustuuko iPhone kauppojeni epäonnistuminen kauppiaiden omiin päätöksiin, kytkykaupan kieltävän lainsäädännön kiertämiseen, vai johonkin muuhun? Toisaalta, Italian eBaystä näyttäisi kyllä löytyvän jo 3G iPhoneja täysin ilman operaattorilukkoa ja kahden vuoden takuulla.  Omien kokemuksieni perusteella kenenkään kuitenkaan ainakaan vielä kannata lähteä matkalaukun kanssa Italiaan hakemaan erää harmaatuotuja iPhoneja Suomessa kaupattavaksi.

3G iPhonen hinta on Italiassa ilman sopimusta 499€ / 569€

3 G iPhonen hinta on Italiassa ilman sopimusta €499 / €569

Hilavitkuttimen lukijoista kokonaiset 28% aikoo hankkia seuraavaksi puhelimekseen 3G iPhonen. Suurin laitteeseen liittyvä avoin kysymys vielä kuitenkin on, että mikä tulee olemaan laitteen lopullinen myyntihinta Suomessa. Ennakkoilmoitusten mukaan iPhone olisi Suomessa mahdoton ostaa ilman kytkysopimusta Soneran kanssa, mikä varmasti kavahduttaa osaa puhelimen hankintaa harkitsevista.

Mikäli haluat oman iPhonesi ehdottomasti operaattorivapaana, niin kytkyvapaa iPhone on tulossa markkinoille 11.7. Euroopan maista ainakin Italiassa. Italiassa iPhonea yksinoikeudella kauppaava Vodafone on nyt myös julkistanut operaattorivapaan iPhone hinnat, jotka ovat 499€ 8G mallista ja 569€ 16G mallista.

Ainakin omasta mielestäni Italian operaattorivapaat hinnat ovat yllättävänkin kohtuullisia. Esimerkiksi 16G iPod touch maksaa Suomessa tällä hetkellä €379, joten laitteen puhelin- ja GPS-ominaisuudet tuovat tälle hintaa lisää alle €200. Kenties tämä merkitseekin sitä, että Italiasta tulee lähikuukausina iPhonen harmaatuontilähde numero 1 Euroopassa?

Lähde: iphone.vodafone.it