Hilavitkutin.com testaa: Mario Kart Wii

Asetelma on kutkuttavan jännittävä. Wii-ohjain on jo yllättänyt sillä, että sitä ei kytketä mihinkään, ja se reagoi kuitenkin kaikenlaisiin liikkeisiin. Nyt ohjain laitetaan sisään rattiin. Testattavana oli kaksi rattia ja niillä voi pelata kaksinpeliä siten, että ruutu on jaettuna kahdelle pelaajalle, kuten tapana on. Kiireiselle pelaajalle on tärkeää päästä heti kokeilemaan, ilman että vastaillaan kysymyksiin ja katsotaan opasteruutuja. Mutta nyt on käynyt selväksi, että Wii-pelit ovat kärsimättömälle pelaajalle hammasten kiristys. Pitäisi olla jonkinlainen arcade-mode jolla pääsisi yhdellä napin painalluksella ajelemaan.

Mutta eihän tämä valikointi oikeastaan haittaa. Valitsemme ajoneuvot ja Mario Bros -hahmot. Kokeilemme tavallista kilpa-ajoa. Kisaamisvaihtoehtoja on useita, mutta haluamme heti päästä ajamaan, sillä irrallinen ratti peliohjaimena kiehtoo kovasti! Viimein olemme lähtöruudukossa. 3-2-1, ja kaasu pohjaan. Värimaailma ja äänet ovat hyvinkin lähellä jo NES-kulta-aikana Super Mariossa esiteltyä. Kysymysmerkkilaatikoita päin ajamalla saa erityisominaisuuksia kuten banaaninkuoria heiteltäväksi, ohjuksen, jolla mennään superlujaa sekä suurentavan sienen.

Ratin toiminta on yllättävän hyvää ja pelaaminen on hauskaa, sillä sivuille kallistautuminen ja ratin pyöritteleminen ilmassa on vapauttavaa verrattuna perinteisiin rattiohjaimiin, jotka on pultattu pöytään kiinni. Ajelemme eri ratoja ja kokeilemme kulkuneuvoja. Äkkiä osoittautuu, että ainoastaan yksi tai kaksi kahdeksasta ajoneuvosta on kelvollisia nopeutensa puolesta. Esimerkiksi lastenvaunuilla kurvailu on tappavan hidasta ja luikertelevaa.

Jatkan yksin testaamista muutaman päivän kuluttua ja kokeilen koukuttaako peli. Rattiohjain on kyllä oivallinen, mutta jotenkin tuntuu, että jotain tästä pelistä puuttuu. Lyhyiden ratojen tahkoaminen ja ärsyttävien esteiden väistely saa minut kaipaamaan Super Mario -tasohyppelyä. Tai sitten autopeliä, jossa ajetaan oikeasti autoilla ja lujaa. Ja törmäily ei pysäytä autoa, vaan pelti rytisee ja vauhti pysyy. Nintendon pelejä fanittavalle tämä lienee kuitenkin juuri sopiva ajopelivalinta.

Suomen tuotesivut: www.nintendo.fi

Hilavitkutin.com testaa: Wii Sports

Nyt on testailtu Wii Fit ja Mario Kart Wii. Wii-konsolin mukana tulee oletuksena Wii Sports -peli. Paljon esimerkiksi Play Station 1:llä pelanneelle tulee heti sellainen olo että huhhuh, kun on huonot grafiikat. Hahmot koostuvat lähinnä erimuotoisista palluroista. Kädet ja jalat ovat irrallaan kehosta ja hahmojen liikehdintä on melko luonnotonta. Mutta Nintendo ei tunnetusti satsaa todellisuuteen vaan oman maailman luomiseen.

Itse asiassa Tämä Wii Sports on niin hemmetin hyvin toteutettu pelipaketti, että hahmojen outous ja luonnottomuus eivät häiritse lainkaan. Tässä paketissa pelit on hyvin toteutettu ja Wii-ohjaimesta on otettu kaikki ominaisuudet irti. Nyrkkeilyssä myös Pienempi ohjain toimii vasemmassa kädessä ja molemmilla käsillä voi takoa vastustajaa.

Kaksinpelitennis osoittautuu äkisti mielenkiintoisimmaksi paketiksi. Tenniksen harrastajana havaitsee hieman jopa oikean tenniksen oloisuutta pelissä. Ohjaimilla taotaan kämmen- ja rystylyöntejä vastustajalle. Mailan heilutus vastaa huomattavan paljon liikeratoja, joita peliohjain tekee kädessä. Vaarana on että osuu kaveria ohjaimella nenään, jos istuu liian lähellä. Tenniksestä on kuvia kolme ylärivissä.

Myös keilailu on mukavaa. Aitoon tunnelmaan voi virittäytyä oluttuopin kanssa. Ei se keilan heitto nyt suju aivan niin kuin pelin suunnittelijat ovat ajatelleen, mutta keilat kaatuvat kuitenkin! Kuvassa alarivissä. Myös golf on toteutettu erittäin hienosti ja pienillä ranneliikkeillä saa ihmeen paljon aikaan. Peli on tietenkin kaukana oikeasta golfista, mutta mikäs siinä. Eihän ohjainkaan ole golf-maila.

Mitäs muuta tässä voisi sanoa. Wii Sports lienee peli, jota tullaan pelaamaan illanistujaisissa ja viikonloppuna kun ei pääse tenniskentälle lumisateen vuoksi.

Suomen tuotesivut: www.nintendo.fi

Hilavitkutin.com testaa: Wii Fit -lauta

Laudan käyttö alkaa testaamalla tämänhetkinen fyysinen ikä. Tätä varten syötetään oma ikä ja pituus. Seuraavaksi hypätään laudalle ja suoritetaan punnitus ja tasapainotesti. Sitten ilmestyy fyysinen ikä televisioruudulle. Monipuolisten opasteiden, selosteiden ja puhuvan Wii Fit -lautaikonin pohjalta sitten ohjelma selvittää, mistä laudassa on kyse. Seuraavaksi tehdään harjoitusohjelma ja esitellään säästöpossu, johon keräytyy harjoitteluaika. Omat tavoitteet säädetään: Kuinka paljon haluaa laihtua ja missä ajassa.

Sitten lähdetään harjoittelemaan. Valitsin aluksi joogaharjoituksen. Tasapainoiluasennossa seistään yhdellä jalalla, yhdistetään kädet ja hengitellään liikkeiden tahtiin. Harjoitusta ohjaa jooga-ohjaaja-nainen tai -mies. Aluksi saa valita muutamasta eri jooga-liikkeestä. Harjoitusten kuluessa tulee liikevaihtoehtoja lisää.

Joogaa testattuani valitsen aerobiset harjoitukset ja lempiurheilumuotoni, hölkän. Siinä Wii-ohjain laitetaan taskuun ja hölkytellään paikallaan lattialla. Henkilöhahmo juoksee näytöllä. Ohjaajana on toinen hahmo, jonka rinnalla täytyy juosta. Jos juoksee liian kovaa, kaatuu. Olo on lähinnä sama kuin olisi Speden peleissä.

Päätän kokeilla mäkihyppyä, joka on aina kiehtonut minua urheilulajina. Hyppyrin päällä mennään muna-asentoon ja laskussa yritetään pitää tasapaino mahdollisimman hyvin hieman edessä. Hyppyrinnokalla ponnahdetaan pystyyn ja hyppääjä liitää v-asennossa. Peli on yksinkertainen, eikä se tuo uusia haasteita parin ensimmäisen hypyn jälkeen.

Pikaisen testauksen pohjalta näyttää, että lauta ei sovi minulle urheiluvälineeksi. Tuntuu hölmöltä tapittaa telkkaria ja urheilla kotona sisällä. Ulkona juokseminen on paljon mukavampaa kun saa raitista ilmaa ja voi tarkkailla ympäristön eläimiä kuten joutsenia, sorsia ja pupuja. Punttiksellakin on mukavana lisänä sosiaalinen ympäristö.

Ystäväni kertoo tekevänsä lähes kaiken liikuntansa laudan ohjaamana. Fyysinen ikälukema on kuulemma pienentynyt huomattavasti alusta ja Fit-lautaurheilu tuottaa todella tulosta ja motivoi. Pelissä pääsee etenemään ja urheilusessiot muuttuvat ja monipuolistuvat. Lautaurheilu on vallannut alaa mm. uintiharrastukselta. Ainoana heikkoutena n. puolen vuoden käytön jälkeen on kuulemma tullut huomatuksi, että ohjelmassa täytyisi voida tehdä pitkä jumppaohjelmia, joka toistuu automaattisesti, ilman että välillä täytyy käydä kapulaohjaimella valikoissa. Olisiko tämä jokin terveysseikka, ettei kukaan harjoittele liiaksi putkeen ja loukkaa itseään.

Paljon tietokonetta käyttävälle ja pelejä jonkin verran pelaavalle hieman ärsyttäväksi ominaisuudeksi Wii-pelien käyttöliittymässä on osoittautunut pitkän selitteet ja usean ruudun kestävät selostukset, mitä pitää tehdä ja mitä nyt tapahtuu tuntuvat turhauttavilta. Pitäisi vain saada iskeä levyke sisään, astua laudalle ja treenaus alkaisi samantien.

Oli miten oli, luultavasti laudalla on sekä faneja että sellaisia, joita lautaurheilu ei innosta. Jos olet kiinnostunut nostamaan kuntoasi kotona tv:n ääressä, niin tämä on ehdottomasti sinulle sopiva urheilumuoto!

Valmistajan Suomen sivut: www.nintendo.fi

WiiMan supersankarin voima on Nintendo Wiin ohjaimena toimiminen

wiiman_supersankari.jpg

Joillekin konsolipelaaminen kolahtaa kovemmin ja eri tavalla, kuin muille. Tällä kertaa ryhmä Nintendo Wiin ystäviä on keksinyt, että nintendo Wii ohjaimen voisi ommella supersankaripuvun sisälle, jolloin pukua päällään pitävä henkilö muuttuu kertaheitolla yhdeksi suureksi peliohjaimeksi. Puvun omistaja on nimennyt itsensä WiiManiksi ja kiertää pelikonsolitapahtumissa puku päällä yleisöä viihdyttäen. Voi vain kuvitella, kuinka rankkaa vaikkapa Wii tenniksen pelaileminen on, kun “maila oletkin sinä”. Hakkaa varmasti kunnonkohennusvälineenä ainakin Nintendo Wii Fit steppilaudan.

Sankarimme kotisivu löytyy osoitteesta wiimansuperhero.blogspot.com

Onko Motus Darvin uusi, liikesensorilla varustettu peliohjain Xbox 360 pelikonsolille?

motus_darvin_xbox_360.jpg

Viime viikot markkinoilla ollaan huhuttu, että Microsoft olisi tuomassa myyntiin oman, Nintendo Wii -tyylisen, liikesensorilla varustetun peliohjaimen Xbox 360 pelikonsolillensa.  Huhujen valjetessa vaikuttaisikin kuitenkin siltä, että Xbox 360 konsolille tulossa olevan ohjaimen takana olisikin alkuperäisen Nintendo Wii ohjaimen kehittänyt yritys nimeltään Motus. Motuksen uusi ohjain, nimeltään Darvin ei myös suinkaan olisi yksinomaan Xbox 360 konsolille kehitetty ohjain, vaan universaali, myös PC-koneita ja mahdollisesti muita konsoleita tukeva pelitikku. Motus Darvin olisi liikesensoriohjainten seuraavan sukupolven tuote, joka tarjoaa huomattavasti Nintendo Wii -ohjainta luontevamman tuntuman peleihin.

Kumpikaan yllä mainituista yrityksistä ei tietenkään toistaiseksi myönnä tai kiistä mitään huhuista. Jäämme siis odottelemaan uutisia, että mitkä edellä mainituista tällä kertaa pitävät paikkansa.

Lähde: kotaku.com

Nintendo Wii Fit

Nintendo Wii Fit

Nintendon tuotekehitysosastolla on ilmeisestikin seurattu uutisia Nintendo Wii pelaajista, jota ovat onnistuneet menettämään huomattavia määriä liikakiloja Nintendo Sports pelejä pelailemalla. Nintendolla ollaan nimittäin keksitty suunnitella yksinomaan kunnon kohottamista varten suunniteltu Nintendo Wii Fit lisälaite pelikonsolille. Itse lisälaite on varsin minimalistinen, henkilövaakaa muistuttava Wii Balance Board nimeä kantava levy. Ideana on, että Wii konsoliin liitetyn urheilulevyn kautta pelaaja saa ruudulta palautetta ja opastusta kuntoiluohjelmaansa.

Nintendo Wii Fit toimitetaan paketissa mukaan Wii Balance Board -levy, sekä peli, joka sisältää ohjelmat lihaskunnon kehittämiseen, Joogaamiseen tai tasapainon kehittämisen. Mukana toimitettua levyä on mahdollista käyttää myös tavallisena vaakana ja ohjelmiston avulla on voidaan seurata painoindeksin kehittymistä treeniohjelman myötä.

Nintendo ei vielä E3 messujen yhteydessä pidetyssä tiedotustilanteessa kertonut laitteen kauppoihin saapumisen ajankohdasta tai tämän hinnasta.

Seuraavan jälkeen vielä Nintendo Wii Fit kuntoilutasoa esittelevä mainosvideo

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>

Wii-ohjaimella kontrolloitava robottikäsi

 

Michiganin yliopistossa oppilasryhmä toteutti projektina tämän Nintendo Wii-ohjaimella kontrolloitavan robotin. Ohjaus perustuu mm. 50 led-anturin reagoimaan liikkeeseen.

Alla olevassa videossa robottikättä taas liikutetaan tietokoneeseen ohjelmoitujen Wiin liikeratojen perusteella.

 

Legoista rakennettu Wii-keilaaja

 

Tässä on kyllä varmasti yksi tarpeettomista lego-roboteista ikinä. Se tekee Nintendo Wiin keilapelissä kaatoja.

Nintendo Wii rannepainot ja nyrkkeilyhansikkaat

Wii nyrkkeilyhansikkaat nintendo wii painot

Muutama viikko sitten uutistoimisto Reuters kertoi, että Los Angelesista kotoisin oleva tietokonepeluri on onnistunut laihduttamaan kahdessa viikossa yhteensä neljä kiloa, ainoastaan pelailemalla kyseisenä aikana yhteensä 21 tuntia Nintendon Wii pelikonsolilla.

Jos aiot edellisestä uutisesta innostuneena suunnitella seuraavan kuntokampanjasi Wiillä pelailemisen varaan, on tässä muutama varmasti harkitsemisen arvoinen pelikonsolin lisälaite kuntoiluvaikutuksen tehostamiseksi.

Wiillä pelailemiseen suunntiellut nyrkkeilyhansikkaat, joihin saa upotettua Nintendon liiketunnistimella varustetun ohjaimen antavat lisärealismia kamppailupeleihin, kun Wii -brändätyt rannepainot tekevät videopelin kanssa varjonyrkkeilemisestä samalla huomattavasti hengästyttävämpää.

Wii Boxing Glove” nimisiä nyrkkeilyhansikkaita on kaupan Hongkongilaisessa Goldenshop verkkokaupassa hintaan $22,- / pari. “Wii weights” nimiset rannepainot ovat puolestaan vasta konseptitasolla, mutta eiköhän hyvin varustetuista urheiluliikkeistä löydy vastaavia, vaikkakin ilman Wii logoa.

Lähteet: www.goldenshop.com.hk ja alchemi.blogspot.com

Mainos: Laihdu ja hallitse painoasi hinta vain 0 €! -Klikkaa tästä-

Nyrkkeilyä Nintendo Wii:llä

 

Tältä siis näyttää Nintendo Wii:n pelaaminen intohimoisimmillaan. Ainakin itseäni tosin pelottaisi asua tämän henkilön kanssa samassa rakennuksessa.