Tytöt juoksumatolla
En ikinä osannut kuvitella, että juoksumatolla hölkkääminen voisi olla noin hupaisaa!
Popularity: 28% [?]
En ikinä osannut kuvitella, että juoksumatolla hölkkääminen voisi olla noin hupaisaa!
Popularity: 28% [?]
Mikäli kaveri olisi vielä laskeutunut maan pinnalle ilmapallojen varassa laskuvarjon sijaan, niin kyseessä olisi ollut todella kova temppu.
Popularity: 48% [?]
Videolla esiintyy kerrassaan ällistyttävän tarkka korealainen jousiampuja, joka näyttää, kuinka esimerkiksi soijapapuun osutaan 30-metristä.
Popularity: 36% [?]
No niin no - miksi ei tästäkin voisi kilpailla. Onhan se tietysti aika tarkka. Hupaisinta on kuitenkin kisan selostaja, joka enemmän tuohkeissaan, kun Kyllösen Matti ikinä edes Häkkisen Mikan kulta-aikoina.
Popularity: 25% [?]
Hidastetussa karateiskussa käsi ei näytäkään niin jämäkältä, vaan lässähtää kuin vesi-ilmapallo. Kuvattuna 4000 ruutua sekunnissa video paljastaa kuinka notkea lötkö ihmisen käsi oikeastaan onkaan.
Popularity: 52% [?]
Videon mukaan kyseessä on siis maailman ainoa taitovesiliukumäkilaskupari. Harjoittelua kotimaassa taitaa estää, että ainakaan Serenassa ei ole edes pää edellä laskeminen sallittua.
Popularity: 19% [?]