Kasvomaskin toiminta on yksinkertaista – Siinä pyritään estämään virusten ja bakteerien siirtyminen henkilön sisään- sekä uloshengityksessä.

ATMOBLUE Clean Air For All
ATMOBLUE Clean Air For All

Pandemian aikana on käyty runsaasti keskustelua, että onko maskeista hyötyä vai ei. Ongelma on siinä, että maskin käyttö vaatii, mm. että sitä ei käytetä liian pitkän aikaa, sillä tällöin maski kostuu ja saattaa jopa pahentaa bakteerien leviämistä. Toisaalta maski ei suojaa siltä, että virusta tulee sormeen ja sen jälkeen koskettelee kasvojaan sormella. Näistä asioista on ollut runsaasti keskustelua, ja eri puolilla maailmaa eri asiantuntijat esittävät eri olettamuksia. Toisaalta asiaa myös tutkitaan ja tutkimukset antavat usein hieman erilaisia tuloksia. Oma veikkaus on, että tutkimusten lopputulos riippuu siitä mitä maskeja käytetään ja käytetäänkö niitä oikein. Mutta itsehän en ole asiantuntija, vaan pohdin ja tarkkailen mita muuta kertovat. Tällaisen kuvan olen itse muodostanut ja se voi olla täysin väärä tai jollain tapaa oikea. Kuka tietää?

Electric Face Mask -haku Googlella
Electric Face Mask -haku Googlella

Oheisilla videoilla esitellään ja testataan Atmoblue-maski:
ATMOBLUE – Clean Air For All – A wearable smart-purifier that delivers 99.97% purified air to let you breath clean air freely (ks. Indiegogo, 105 euroa):

ATMOBLUE Clean Air For All
ATMOBLUE Clean Air For All

Kertakäyttömaskit koetaan jokseenkin ei niin käytännöllisinä, ja nyt on keksitty alkaa valmistaa sähköisiä maskeja, joissa on tuuletin, joka imee sisäänhengityksellä ilmaa sisään. Uloshengityksella maski tunnistaa ilmanpaineen muutoksen ja avaa venttiilin. Näin pitäisi olla helppoa hengittää usean kerroksen filtterin lävitsekin.

Tässä testataan ja esitellään 10 parasta sähkömaskia:

Onko näistä sähkömaskeista sitten lisähyötyä? Ovatko ne parempia kuin kertakäyttöiset? En tiedä ja asia vaatii varmasti tutkimusta. Toisaalta voisin veikata, että esimerkiksi hyvin kuumissa maissa missä on maskipakko, näillä voisi olla käyttöä. Toisaalta Suomessa ei ole ollut maskipakkoa ja olemme selvinneet varsin pienellä tartuntamäärällä tällakin tavoin.

Jokatapauksessa erilaisia sähkömaskeja on nyt markkinoilla.

Kiinalainen Xiaomi-maski:

N95 Face Mask Q7 – esittely (ks. Reusable Smart Electric N95 Face Mask Q7 With Activated carbon filter, Automatic Air-Purifying Supply with 2PCS Replacement Filters For PM2.5 Anti-Pollution Exhaust Gas Pollen Allergy, 23 euroa):

Reusable Smart Electric N95 Face Mask Q7
Reusable Smart Electric N95 Face Mask Q7

Kaikenlaista sitä kehitetään, markkinat on. Mitä mukavampi maski, sen paremmat markkinat. Mikäli tällaisen maskin hankkimista harkitsee, kannattaa varmasti kiinnittää huomiota mm. siihen kuin kovaääninen sen tuuletin on.

Ks. myös O2 Flow Electrical Air Purifier Mask with HEPA and Carbon Filter (130 dollaria).

O2 Flow Electric Face Mask
O2 Flow Electric Face Mask

Alla aiempia aiheeseen liittyvviä artikkeleitamme:

Maailmalla valmistetaan itse hengityssuojaimia – Miten nämä syntyvät?

Kasvosuojus läpinäkyvällä ikkunalla auttaa kuulovammaisten kanssa työskenteleviä

Lähde: The Gadget Flow

Edellinen artikkeliAnthénea on kelluva huoneisto – Vain luksusta etsiville, 0,5 miljoonalla
Seuraava artikkeli40 erilaista hot dog -tyyliä maailmalta ja USAsta.